Löytöjä

Rakastan kirjakaupoissa kiertelyä, mutta koska olen köyhä opiskelija, en lähes koskaan raaski ostaa niistä mitään, jopa 30€ yhdestä kirjasta vaan on harmillisen suuri summa. Lisäksi suurin osa minua eniten kiinnostavista kirjoista on hieman vanhempia, eikä niitä välttämättä enää uutena edes löydä! Sen vuoksi yksi elämäni suurimmista pienistä iloista onkin kierrellä antikvariaatteja ja kierrätyskeskuksia ja metsästää niistä vanhoja lempikirjoja omaan hyllyyn. 

Se tunne, kun löytää jotain kauan etsimäänsä hyväkuntoisena ja hyvällä hinnalla on jotain niin riemastuttavaa! Minua ei ollenkaan haittaa ostaa kirjoja käytettynä, päin vastoin, kirjassa saakin olla merkkejä siitä, että sitä on luettu. Uusissa kirjoissa on puolensa, mutta pidän hyvin paljon myös vanhoista kirjoista, niiden tuoksusta ja siitä, että sivut kääntyvät helposti ilman uutuuden kankeutta. (:D) Mieluiten ostan siistissä kunnossa olevia kovakantisia, mutta silloin tällöin kelpuutan jonkun pokkarinkin matkaan.

Ja hupsista.

Tänä syksynä en ole ostanut juuri mitään, mutta nyt tulikin sitten tehtyä kahtena peräkkäisenä päivänä varsin mainiot löydöt. Eilen nimittäin tein auringonpaisteen kunniaksi pitkän kävelylenkin ja poikkesin samalla SPR:n Kontissa, ja siitä innostuneena kävimme vielä tänään poikaystävän kanssa kierrätyskeskuksessa. Ja niiltä reissuilta tulikin sitten raahattua lähes nolostuttavan suuri kasa kirjoja kotiin:

♥ Susan Abulhawa: Jeninin aamut 

♥ John Irving: Garpin maailma 

♥ Kamila Shamsie: Poltetut varjot 

♥ Sarah Winman: Kani nimeltä jumala 

♥ Kjell Westö: Kangastus 38

♥ Carlos Ruiz Zafón: Tuulen varjo

Nämä eivät nyt ole sitä ikuisuuslemppari-kategoriaa, vaan ennemminkin kirjoja, joita olen himoinnut päästä lukemaan jo pitkään! Suunnilleen yhden euron taisin maksaa kirjoista per kappale, ainoa hieman kalliimpi oli tuo Westö (5€), mutta se onkin lähes uudenveroisessa kunnossa, kuten toki muutkin näistä. 

Lähes yhtä hauskaa onkin sitten mielestäni se, kun myöhemmin pääsee järjestämään kirjahyllystä tilaa uusille kirjoille. Tulikin nyt mieleen, että pitäisi taas ottaa itseä niskasta kiinni ja viedä omastakin hyllystä kierrätykseen ne kirjat, joista ei enää niin välitä.

Sellaista! Eipähän taas vähään aikaan lopu lukeminen kesken. Löytyikö kasastani tuttuja kirjoja? Olisi kiva kuulla kommenttia. :)

J.K. Rowling, John Tiffany & Jack Thorne: Harry Potter ja kirottu lapsi - Osat yksi ja kaksi

(Harry Potter and the Cursed Child, Parts One and Two, 2016, 444 s.)

Luettu 24.11. - 28.11.2016

No niin. Nyt on sitten tämäkin luettu. Kuten hyvin monille, myös minulle alkuperäiset Harry Potterit ovat olleet yksiä elämäni tärkeimmistä ja rakkaimmista kirjoista, jo vuodesta 2001 jolloin niiden maailmaan ensimmäisen kerran sukelsin. Kasvoin kirjojen mukana, uusimmat osat piti varata kirjakaupasta jo viikkoja ennen niiden ilmestymistä (etten vaan vahingossakaan jäisi ilman) ja kavereiden kanssa sitten kilpailtiin siitä, kuka luki uutuuden nopeiten. Minulta löytyy tälläkin hetkellä yöpöydältä Hermionen taikasauva, joka on muuten kärkeen syttyvän valonsa ansiosta todella kätevä yöllä vessaan mennessä. :D

Olisin ollut ehkä jopa hieman onnellisempi, jos Kuoleman varjelukset olisi jätetty ilman sitä "yhdeksäntoista vuotta myöhemmin" -epilogia. Tiedän, että moni on tästäkin kanssani samaa mieltä. Olisin halunnut jättää rakkaiden hahmojen kohtalot avoimeksi, ja itse pohtia, mihin tulevaisuus heidät vie. Samasta syystä olin todella ennakkoluuloinen tämän kirjan suhteen, olin jopa vähän alustavasti päättänyt, etten siitä kyllä aio tykätä. Hyvin pitkään mietinkin, kannattaako minun ylipäätään sitä lukea, mutta itseni tuntien tiesin, että ennen pitkää sortuisin kuitenkin uteliaisuuteen, joten sama vain lukea kirja heti "alta pois". Ja tällä kertaa kävikin sitten hyvä tuuri kirjastovarausten kanssa, ja sain tämän melkein heti itselleni lainaan.

Harry Potter ja kirottu lapsi on tosiaan näytelmä, ja se tekeekin siitä hyvin erilaisen lukukokemuksen verrattuna aiempiin Harry Potter -kirjoihin. Minulle Harry Pottereissa on aina ollut tärkeää se velhomaailmassa vallitseva lämmin ja ihana tunnelma, johon on päässyt sisään kirjoja lukemalla. Koska Harry Potter ja kirottu lapsi on näytelmä, luodaan tunnelma tietenkin näyttämöllä, näyttelijöiden, lavasteiden, musiikin ja tehosteiden avulla, jolloin kirjaversion tehtäväksi jää kertoa juoni ja vuorosanat. En ole juuri muita näytelmiä lukenut, ja alkuun hieman häkellyin, kun tarina vuorosanoineen eteni niin nopeasti, etten itse meinannut pysyä mukana. Lukiessa minun piti ihan oikeasti kiinnittää huomiota siihen, kenen repliikkiä milloinkin luin. Totuin tyyliin kuitenkin hyvin nopeasti.  Näytelmä oli todella nopealukuinen. Itse luin tätä useamman päivän kiireiden (ja uusien Gilmore girls -jaksojen..) takia, mutta tämä on kirja, jonka lukisi halutessaan helposti yhdessä päivässä.

Koska kirja eroaa koko kertomistyyliltään niin radikaalisti aiemmista osista, ei sitä juurikaan tule vertailtua niihin. Ja se tekeekin mielestäni kirotusta lapsesta hyvän. Kun onnistuin lukemaan näytelmää sillä mielellä, että se on erillinen osa tarinaa, pystyin jopa nauttimaan siitä. Pidin uusista hahmoista, enkä edes kertaakaan ärsyyntynyt siitä, millaisessa valossa vanhat hahmot oli esitetty. Juoni oli mielestäni hyvä ja koukuttava, mutta ei se silti yltänyt lähellekään aiempia Harry Potter -kirjoja. Mutta se ei haittaa. Harry Potter ja kirottu lapsi on tarina, jota oli mukava lukea, ja jonka saatan joskus lukea uudelleenkin. Olisi kyllä mahtavaa nähdä tämä näytelmänä.

Oma arvosanani: ♛ ♛ ♛

Anne Brontë: Wildfell Hallin asukas

(The Tenant of Wildfell Hall, 1848, 495 s.)

Luettu 13.11. - 24.11.2016

Luin alkukesästä Charlotte Brontën Kotiopettajattaren romaanin ja se oli rakkautta ensi sivulta lähtien. Siitä asti muutkin Brontët ovat kiinnostaneet. Humiseva harju on ollut lukulistalla jo pitkään, mutta olen mieltänyt sen jotenkin niin synkäksi, että vielä ei ole tullut sen aika. Siskoksista nuorimman, Anne Brontën Wildfell Hallin asukas löytyi Kontista muutamalla hassulla eurolla. Kansikuvasta tuli mieleen lähinnä ne markettien kassoilla myytävät romantiikka-pokkarit, mutta takakansiteksti kuullosti lupaavalta. En ollut tiennyt tällaisen kirjan olemassaolosta mitään, ja hieman goodreads-arvosteluja luettuani huomasin, että moni muukin sanoi samaa. Kenties Anne onkin kirjailijana jäänyt hieman vanhempien siskojensa tunnetumpien teosten varjoon.

Wildfell Hallin asukas alkaa siitä, kun herrasmiesmaanviljelijä Gilbert Markhamin naapuriin, vanhaan ja kylmään Wildfell Hallin linnaan muuttaa kaunis ja salaperäinen Helen Graham pienen poikansa kanssa. Helenin salaperäinen menneisyys herättää Gilbertin kiinnostuksen, ja lähes puolet kirjasta viekin Helenin päiväkirja, jonka hän antaa Gilbertille luettavaksi, kertoakseen elämäntarinansa. Helenin päiväkirja on synkkää ja surullista luettavaa. Se alkaa vuosien takaa, Helenin ollessa vielä nuori ja onnellinen, ja kertoo alusta lähtien tarinan tämän elämästä hirviömäiseksi muuttuvan aviomiehen kanssa. 

Kirja on ollut aikanaan feministinen kannanotto siihen, onko naisella oikeus jättää aviomiehensä tullessaan kaltoin kohdelluksi. Itse tätä lukiessani tulin välillä niin vihaiseksi, että sain lähes kyyneleet silmiini. Vaikka nykypäivänä meillä länsimaissa onkin naisina oikeus erota ja saada oikeutta, on silti joissakin maailman kolkissa vielä lähes sama tilanne, kuin tässä 1800-luvun kirjassa. Ja se on aika järkyttävää.

Kirjana Wildfell Hallin asukas on siis varsin synkkä, ei todellakaan mikään romanttinen hömppä, kuten aluksi hieman oletin. Pidin tästä kirjasta kuitenkin, kunhan pääsin kunnolla alkuun. Teksti oli mielestäni välillä hyvinkin hidaslukuista, jostain syystä varsinkin niissä osissa, joissa Gilbert toimi kertojana. Verratessani esimerkiksi Kotiopettajattaren romaaniin, tuntui kieli minusta hyvin paljon vanhahtavammalta, mutta tietysti kirjailijoiden eri tyylien lisäksi suomennoksella (ja suomentamisvuodella) voi olla hyvinkin suuri rooli tässä. Kirja on myös hyvin uskonnollinen ja päähenkilö Helen todella hurskas ja välillä ärsyttävänkin täydellinen, mitä moni nykyajan lukija saattaa vierastaa. Yritin itse lukea tätä sillä ajatuksella, että kirja edustaa aikaansa, 1800-lukua, jolloin uskonto luonnollisestikin oli nykyistä suuremmassa osassa myös kirjallisuudessa.

Loppujen lopuksi nautin tämän lukemisesta, ja mietin juuri, että voisin ottaa loman tavoitteeksi katsoa tästä myös 1996-vuonna tehdyn BBC:n minisarjan, joka näyttäisi löytyvän kirjaston hyllystä dvd:nä.

Oma arvosanani: ♛ ♛ ♛½

Löytyykö muita Brontën sisarusten kirjoja, (erityisesti Wildfell Hallin) lukeneita, mitä mieltä olette? :)

Kjell Westö: Leijat Helsingin yllä

(Drakarna över Helsingfors, 1996, 527s)

Luettu: 5.11. - 12.11.2016

Leijat Helsingin yllä on ensimmäinen lukemani kirja Kjell Westöltä. Tiestin kyllä suunnilleen mitä kaikkea Westö on kirjoittanut, mutta en vain ollut saanut aikaiseksi itse tutustua hänen tuotantoonsa sen lähemmin. Olen jostain syystä ylipäätään todella huono lukemaan suomalaista kirjallisuutta, ja tänä keväänä sitten päätin, että haluaisin tehdä asiaan muutoksen. Leijat Helsingin yllä tulikin sitten vastaan kovakantisena ja hyvän hintaisena kierrellessäni Helsingin antikvariaatteja, joten se lähti omaan hyllyyni sen enempiä miettimättä.

Leijat Helsingin yllä kertoo suomenruotsalaisesta Riku Bexarista ja hänen perheestään ja lähipiiristään, osittain jopa kolmessa eri sukupolvessa. Varsinaista juonta kirjassa ei ole, vaan se on lähinnä kuvaus henkilöidensä elämästä Helsingissä, 1970-luvulta 1990-luvulle. Ja itseeni se ainakin upposi. Olin tämän kirjan kohdalla (omien ennakkoluulojeni vuoksi) varautunut hitaaseen alkuun  ja pitkään luku-urakkaan, joka kuitenkin lopulta palkittaisiin. Niin ei kuitenkaan käynyt, vaan jäin totaalisesti koukkuun jo ensimmäisten sivujen kohdalla. Kirjan alkupuolisko oli muutenkin omasta mielestäni paras osa kirjaa, loppua kohden oloni muuttui jotenkin hieman ankeaksi, mutta siinä vaiheessa hahmoihin oli ehtinyt jo kiintyä niin syvästi, että jokainen uusi käänne todella kiinnosti.

Kirjassa vuorottelevat kertojina Riku, Rikun sisko Marina sekä ulkopuolinen kertoja. Itse pidin tästä ratkaisusta. Rikua ja Marinaa pääsi lähelle heidän ollessaan kertojina, mutta ulkopuolisen kertojan kautta pääsi enemmän osaksi muidenkin kirjan henkilöiden ajatuksia. Ajan vaiheita, paikkoja, henkilöitä ja tapahtumia on kuvailtu kirjassa niin todentuntuisesti, että välillä tuntui, kuin lukisin tositarinaa, Riku Bexarin ja kumppaneiden oikeaa elämäkertaa fiktiivisen romaanin sijaan. Tarinasta paistaa läpi kirjailijan mahtava tietämys Helsingin historiasta ja eri paikoista. Helsingin tunteminen saakin kirjan tuntumaan entistä mielenkiintoisemmalta. Olen itse asunut Helsingissä nyt reilut kolme vuotta, ja kadunnimet vilisivätkin kirjan sivuilla osittain tuttuina, osittain tuntemattomina. Itselläni alkoi aina tätä lukiessa tehdä mieli lähteä kävelylle Munkkiniemen/Munkkivuoren seuduille tutustumaan paikkoihin paremmin. Luultavasti Helsinkiä lainkaan tuntematta olisin menettänyt tarinasta siivun. Suosittelen kuitenkin kaikille, asuinpaikasta riippumatta! (vai olenko ainoa, joka ei ollut  tätä vielä lukenut?)

Omassa hyllyssäni odottelee Westöltä myös Missä kuljimme kerran, johon aion ehdottomasti syventyä heti, kun tulee oikea hetki siihen!

Oma arvosanani: ♛ ♛ ♛ ♛

Pat Conroy: Vuorovetten prinssi

The Prince of Tides, 1986, 672 s. Kuva vuoden 1991 elokuvasta.

Vuorovetten prinssi kertoo Wingon perheestä Yhdysvaltojen syvässä etelässä. Perheen poika Tom Wingo on nyt jo aikuinen mies saadessa puhelinsoiton: hänen kaksoissisarensa Savannah on yrittänyt itsemurhaa. Tomin täytyy matkustaa New Yorkiin auttamaan Savannahin psykiatria tri Susan Lowensteinia, toimimaan Savannahin muistina. Tarinassa kuljetaan vuorotellen Tomin, Savannahin ja isoveli Luken lapsuudessa Etelä-Carolinassa, vuorotellen taas kirjan nykyhetkessä, 80-luvun New Yorkissa. Tarinan edetessä sisarukset kasvavat nuoriksi ja aikuisiksi Tomin kertomissa muistoissa. 

Vuorovetten prinssi on samaan aikaan kaunis ja kammottava kertomus tulehtuneesta perheestä, vuosikausien katkeruudesta ja siitä, kuinka katkeruuden taustalta löytyy silti rakkautta. En voi kuin ihailla sitä, miten uskomattomasti Pat Conroy onnistuu kertomaan tarinan. Tom, Luke ja Savannah on onnistuttu kirjoittamaan niin elävästi, että tuntuu, kuin lukisin omista ystävistäni. Lukiessani tunsin olevani tapahtumapaikoilla oikeasti läsnä, pystyin haistamaan meriveden, auringon ja katkan tuoksun samoin kuin New Yorkin ruuhkat. 

Vuorovetten prinssi tuli luettua kesän lämpimimpinä päivinä, parvekkeella mansikoita syöden, ennen töitä aamupalapöydässä ja iltaisin myöhään valvoessa. Sen jälkeen on tullut luettua kymmeniä muitakin, mutta tämä jäi mieleeni kirkkaana ja loistavana. Ja kun jotain rakastan, on minun jostain syystä todella vaikea perustella miksi. Vuorovetten prinssiin rakastuin todella nopeasti, todella syvään. Se kuuluu niihin kirjoihin, joiden voin todella sanoa olevan yksi elämäni parhaista. Toki tiedostan, että kirjalla on myös huonot puolensa, muun muassa eräs hieman pitkälle venytetty ja epäuskottava juonenkuvio lopussa, mutta nautin joka sivusta siitä  huolimatta. Tämä oli kirja, jota teki mieli ahmia, mutta silti säästellä, jotta se ei loppuisi, tarina, josta ei olisi halunnut päästää irti.

Kirjasta on tehty vuonna 1991 myös elokuva, jonka olen nähnyt muutamaan kertaan. Kirja vaikutti minuun lopulta niin syvästi, että luettuani sen ei aikaisemmin rakastamani elokuva tuntunut enää juuri miltään. Lukiessani huomasin pian, että elokuva on tehty täysin eri lähtökohdista, ja suosittelenkin kirjaa ehdottomasti myös niille, joille elokuva oli pettymys. Tämä ihana alkumusiikki muuten  kiteyttää kirjan tunnelmaa mielestäni aika hyvin. <3

Välillä sitä muuten ihmettelee niitä sattumia, jotka ohjaavat hyvien kirjojen äärelle. Ostin pari vuotta sitten uuden kirjahyllyn, johon jäi harmillisen paljon tyhjää tilaa. Käydessäni sitten äitini luona, oli hän siivonnut omasta varsin ylipursuavasta kirjahyllystään sivuun ne, jotka joutaisivat kierrätykseen. Sieltä pinon keskeltä pilkisti tämä, hieman kärsinyt paksu kirja, jota äiti itsekään ei ollut tainnut koskaan lukea. Olin nähnyt Vuorovetten prinssi -elokuvan ja siitä kovasti pitänyt, mutta ajattelin, etten tuota varmaan tule koskaan lukemaan. Silti otin sen itselleni, sillä tarvitsinhan jotain täytettä uuteen hyllyyni! :D Yli vuotta myöhemmin, itse kirjahyllyäni siivotessani poimin tämän käteeni ja aloin huvikseni selailla, ilman sen suurempia suunnitelmia ryhtyä lukemaan. Pari tuntia myöhemmin löysin kuitenkin itseni sohvalta, edelleen kirja kädessä, ja loppu onkin historiaa.

Oma arvosanani:♛ ♛ ♛ ♛ ♛

Onko kirja, elokuva tai Pat Conroy sinulle tuttu? 

Lukusuunnitelmia lomalle

Nyt kun on blogissa alkuesittäytyminen hoidettu, voidaankin jo siirtyä kirjojen pariin! Tämä syksy on kulunut ahertaessa niin koulunpenkillä kuin kahdessa eri harjoittelussakin, milloin mistäkin asiasta stressaten, mutta nyt on aika hetkeksi levähtää. Tänään alkoi nimittäin vihdoin ja viimein kauan odotettu ja todellakin ansaittu, lähes kahden kuukauden joululoma opiskeluista. Voi kyllä! :)

Ja koska rakastan suunnittelua ja erilaisten listojen tekemistä, niin tässä hieman listausta siitä, mitä haluaisin lomalla lukea:

Anne Brontë: Wildfell Hallin asukas

No okei, heti ensimmäisessä kohdassa hieman huijaan. Tätä en ole nimittäin varsinaisesti suunnitellut lomalukemiseksi, vaan tämä minulla on juuri nyt kesken. Mutta koska loma alkoi juuri, laskettakoon se listalle mukaan! Wildfell Hallin asukas on tähän mennessä ollut ihana, mutta varsin hidaslukuinen. Kirja on tottakai vanha, ja sisältää erittäin pitkiä lauseita ja välillä hieman puuduttaviakin luontokuvauksia. Innolla kuitenkin odotan, mihin tarina kuljettaa.

J.K. Rowling, John Tiffany & Jack Thorne: Harry Potter ja kirottu lapsi

Laitoin tämän varaukseen jo useampi kuukausi sitten (jääden silti varaussijalle 127), ja yllätyksekseni sainkin jo näin pian suomennoksen ilmestymisen jälkeen viestiä kirjastolta, että tämä olisi nyt noudettavissa. Alkuperäinen sarja on minulle niin rakas, että vähän on ristiriitaiset tuntemukset sen suhteen, haluanko tätä oikeasti edes lukea. Tulin sitten siihen tulokseen, että lopulta uteliaisuus kuitenkin voittaisi, joten parempi lukea tämä heti alta pois.

Joyce Carol Oates: Blondi

Luin viime joulun välipäivinä Joyce Carol Oatesin Sisareni, rakkaani, joka oli ihan huikea! Jäin koukkuun jo ensimmäisten sivujen kohdalla, ja lomalla kun ei ollut pakko mennä minnekään, tulikin istuttua muutama pakkaspäivä aika tiiviisti nenä kiinni kirjassa. Edes kirjan ahdistava tunnelma ei lannistanut joulun onnellisuuden keskellä. Nautin kirjasta niin paljon, että haluaisin kokea seuraavankin Oatesini juuri joulunpyhien aikaan, ja siihen valikoitui nyt sitten Blondi. Olen kuullut Blondista todella paljon hyvää, ja olen jo päättänyt innostuvani siitä yhtä paljon kuin viimevuotisestakin. Edes hurja sivumäärä ei kauhistuta, lomallahan sitä ehtii.

Agatha Christie: Hiirenloukku

Olen lukenut tämän joskus ennenkin... yläasteella? Minkäänlaisia muistikuvia tästä ei ole, muuta kuin että pidin. Murha lumen saartamassa kartanossa kuulostaa talvisuudessaan niin houkuttelevalta tarinalta, että tämä voisi olla oivallinen myöskin joulun aikaan. Hiirenloukku sisältää päätarinan lisäksi 7 muutakin Agatha Christien novellia.

Jane Austen: Viisasteleva sydän / Järki ja tunteet / Ylpeys ja ennakkoluulo

Mikäli Wildfell Hallin jälkeen vielä jaksan, jouluna voisi olla ihanaa uppoutua johonkin Austeniin. Ylpeys ja ennakkoluulo tuli luettua vuosia sitten lukiossa, kun taas Järki ja tunteet ja Viisasteleva sydän ovat itselleni vielä tuntemattomia. Onnekseni kaikki löytyvät omasta hyllystä. Mikäköhän näistä olisi paras?

Mielenkiintoista katsoa sitten loman jälkeen, mitä tulikaan luettua. Mitenkään orjallisesti en aio suunnitelmaa noudattaa, vaan sen mukaan mennään, mikä tuntuu hyvältä. Ja tärkeintä kuitenkin se, että tulee levättyä ja rentouduttua kunnolla.

Onko kukaan muu ehtinyt vielä miettiä joulun lukemisia? :) 

Alku

Ajatus omasta kirjablogista syntyi viime yönä noin kello 2. Pyöriskelin levottomana sängyssä ja mietin aamuista herätystä, joka koittaisi jo muutaman tunnin päästä, kunnes keksin sen. Oma kirjablogi!

Haluan blogata kirjoista, koska lukeminen on nykyään rakkain harrastukseni. Rakkaus lukemiseen syttyi reilu vuosi sitten, sitä ennen olin lukenut noin pari kirjaa vuodessa. Goodreadsia olen näpytellyt omaksi ilokseni nyt noin vuoden, ja kirjablogeja selaillut muutaman kuukauden verran. Pikkuhiljaa heräsi kiinnostus kirjoittaa itsekin, kunnes se lopullinen inspiraatio sitten iski viime yönä.

Luen kirjoja laidasta laitaan: kirpputorilöytöjä, kauan himoittuja kirjastovarauksia, silloin tällöin (mutta harvemmin) uutuksiakin. Saavuttamattomana tavoitteena on myös lukea kaikki omaan hyllyyn haalitut kirjat. Luen sitä, mitä mieli tekee, useimmiten romaaneja. Genrellä ei ole niin väliä, minuun uppoaa lähes mikä tahansa, aina klassikoista hömppään - niin kauan, kuin kirja on mielestäni hyvä. Kovinkaan huonoja kirjoja en jaksa taistella loppuun, maailmassa on ihan liikaa hyviäkin odottamassa. 

Lukeminen kuuluu lähes jokaiseen päivään. Luen kotona omassa pienen lukunurkkaukseni nahkanojatuolissa. Erityisen iloinen olen siitä, että olen (kiitos erittäin stressaavan opiskeluvuoden) oppinut lukemaan myös silloin, kun olen väsynyt, ja tuntuu, ettei virtaa riitä muuhun. Lukeminen on minulle ihana rentoutumiskeino, varsinkin kun yhtälöön lisää vielä kupillisen teetä ja pienen palan suklaata.

Tulen kirjoittamaan blogiin jo lukemistani kirjoista, lempikirjoistani sekä niistä kirjoista, joita en ole vielä lukenut, mutta haluaisin. Rakastan myös kaikenlaisia listaamisia, joten luultavasti blogi tulee sisältämään niitäkin jonkin verran. Kaikki blogissa esiintyvät "kirja-arviot" perustuvat vain ja ainoastaan omiin mielipiteisiini, enkä kuvittele olevani kriitikko tai tietäväni enempää kuin kukaan muukaan. 

Jos tänne joku joskus eksyy, niin olisi mahtavaa vaihtaa ajatuksia ja mielipiteitä, kaikenlaiset kommentit otetaan lämmöllä vastaan. Tervetuloa!! :)