Luettu 18.-19.12.2016
 |
| De försvunna, 2015, 235 s. |
Tarina alkaa siitä, kun Greta, Alex ja Smilla-tyttö viettävät kesäpäivää mökillä ja lähtevät souturetkelle saareen. Päähenkilö Greta jää veneelle odottamaan, kun Alex ja Smilla lähtevät tutkimaan saarta. Aikaa kuluu, Greta huomaa nukahtaneensa, eikä Alexia ja Smillaa vieläkään näy. He ovat kadonneet. Alkaa tulla jo hämärä ja Gretan on pakko tehdä päätös siitä, lähteäkö pois saaresta vai jäädäkö odottamaan.
Kadonnutta on kuvailtu takakannessa psykologiseksi trilleriksi, jossa "kukaan ei valehtele, kukaan ei puhu totta", joten arvasinkin jo etukäteen, ettei tämä nyt ole mikään perinteinen poliisidekkari kadonneiden etsinnästä. Mutta silti pakko sanoa, ettei tämä kirja todellakaan ollut sitä, mitä odotin. Ensimmäiset luvut olivat lupaavia, mutta oikeastaan heti isän ja tyttären kadottua päähenkilö/kertoja Greta paljastuu täysin hysteeriksi ympäriinsä säntäilijäksi. Minulla oli suuria vaikeuksia samaistua millään lailla Gretan toimintaan ja ajatuksiin, ja se harhailu alkoi puuduttaa pian niin paljon, että mietin jo, että nytkö ihan oikeasti tämä kauan jonottamani kirja jää kesken, nyt kun olen juuri viime postauksessa kirjoittanut huonojen kirjojen lukemisesta.
Koska kirja on niin lyhyt, päätin kuitenkin sinnitellä sen kanssa, ja pian tapahtuikin pari suurta paljastusta, jotka saivat minut kiinnostumaan tarinasta enemmän. Mitenkään erityisen hyväksi se ei kuitenkaan mielestäni muuttunut missään vaiheessa, mutta kyllä tämän nyt loppuun asti kuitenkin sitten luki. Olipahan ainakin muistutus minulle itselleni, että ei kannata pelkän takakannen perusteella asettaa itselleen suuria odotuksia, sillä silloin kirja ei luultavasti tule niitä täyttämään.
Oma arvosana: ♛ ♛½
