Bea Uusma: Naparetki: Minun rakkaustarinani

Expeditionen: Min kärlekshistoria, 2013 (LIKE 2015), 288 s.

Vuonna 1897 Andreé-retkikunta, kolme ruotsalaista miestä, lähti vetykaasupallolla valloittamaan Pohjoisnapaa. Tarkoituksena oli pallolla leijaillen pudottaa Pohjoisnavalle poiju, jossa julistettaisiin miesten olleen siellä ensimmäisenä. Siitä sitten lennettäisiin suoraan sivistyksen pariin, Kanadaan tai Venäjälle tai mihin tuuli pallon kuljettaisikaan. Valloitusta varten ei tarvitsisi edes laskeutua jäätikölle. 

Asiat menivät kuitenkin pieleen jo nousuvaiheessa. Vetypallon laahausköydet menetettiin heti, ja pallo lähti lentämään hallitsemattoman korkealle ja nopeasti, tuulen mukana. Lopulta retkikunnan vetypallo haaksirikkoutui jäätikölle, pitkän matkaa ennen kuin oltiin edes Pohjoisnavan kohdalla. Silti sivistyksen pariin oli satoja kilometrejä. Retkikunta pakkasi tarvikkeensa kolmeen rekeen ja lähti vaeltamaan jäätiköllä. Kolmekymmentä vuotta myöhemmin heidän ruumiinsa ja tavaransa löydettiin jäätikön ympäröimältä Valkosaarelta läheltä Huippuvuoria. Heidän päiväkirjansa olivat lukukelpoisia ja filmirullansa pystyttiin yhä kehittämään. Asiaa tutkittiin ja kehiteltiin monia erilaisia teorioita siitä, mitä retkikunnalle oikein oli tapahtunut. Mikä heidät oli tappanut?

Yli sata vuotta myöhemmin ruotsalainen lääkäri ja kuvittaja Bea Uusma avaa mysteerin uudelleen. Hän on syventynyt asiaan perusteellisesti ja tutkinut tapausta kenties intohimoisemmin kuin vielä kukaan muu. Bea Uusma käy kirjassa läpi retkikunnan taustat, päiväkirjat, ruumiinavausraportit, mahdolliset kuolinsyyt ja pohtii useasta eri näkökulmasta, mitä oikein tapahtui. Päästäkseen lähemmäs retkikuntaa hän käy jopa itse Valkosaarella, jonne on lähes mahdoton päästä tuulten ja ajojäiden vuoksi.

Kirjaa on todella mielenkiintoista lukea. Lukiessani jännitin jatkuvasti, mitä seuraavaksi tapahtuu, ja miten kaikki päättyykään. Teos etenee loogisessa järjestyksessä: ensin käydään läpi retkikunnan matkan kulku, jonka jälkeen siirrytään pohtimaan ja analysoimaan sitä, mitä heille tapahtui. Kirjassa esiintyvät tiedot on perusteellisesti tutkittu ja perusteltu, ja varsinaista spekulaatiota on lopuksi vain vähän. Bea Uusma tietenkin esittää oman arvauksensa siitä, miten retkikunnan viimeiset hetket ovat menneet, ja kirjan lukiessani tulen itsekin siihen tulokseen, että se vaikuttaa kaikkein todennäköisimmältä vaihtoehdolta. 

Kirja on myös visuaalisesti hieno, sisältäen erilaisia värejä, piirroksia, karttoja, taulukoita ja valokuvia niin alkuperäisestä retkikunnasta ja heidän jälkeen jättämistään esineistä kuin Uusman omiltakin aiheeseen liittyviltä reissuilta. Tämä tekee kirjasta entistä mielenkiintoisemman, ja miellyttävän nopean lukea tai selailla muuten vaan.

Olen aina ollut hyvin kiinnostunut kaikenlaisista oikeasti tapahtuneista mysteereistä, joissa luonto on osana. Hyvänä esimerkkinä samantyyppisistä tapauksista on mielestäni Jon Krakauerin kirjoittama Erämaan armoille, tai esimerkiksi Djatlovin solan onnettomuus. Löytyykö sieltä muita aiheesta kiinnostuneita? Mikäli jollakulla tulee mieleen saman tyylisiä lukusuosituksia, otan myös niitä illolla vastaan!

♛ ♛ ♛ ♛ 

Tove Jansson: Reilua peliä

Rent spel, 1990, 139 s.

Arki alkoi pitkän loman jälkeen paljon raskaampana, kuin osasin odottaakaan. Koulujuttuja olen hoidellut vasta pari päivää, mutta silti voimat ovat jo nyt niin lopussa, että ei ole oikein edes tehnyt mieli lukea. Kaiken lisäksi minulla on tällä hetkellä kesken ehkäpä maailman paksuin kirja (Joyce Carol Oatesin Blondi), joka on kylläkin hyvä, mutta tuntuu niin loppumattomalta, että lannistaa jo senkin takia vähäisiä lukuvoimiani (typerää ajatella näin, mutta minkäs sille voi). 

Kaipasin jotain piristystä, ja tällainen pieni Tove Janssonin kirja löytyi omasta hyllystä. En ollut lukenut Tove Janssonilta vielä ainuttakaan aikuisten kirjaa (tai ehkä yhden, joskus teini-ikäisenä?), vaikka Muumi-kirjat ovat lemppareitani lapsuudesta saakka, ja Muumipeikko-sarjakuvatkin tuttuja jo monen vuoden ajan. 

Reilua peliä kertoo kahdesta taiteilijasta, Marista ja Jonnasta, jotka asuvat saman kerrostalon eri rapuissa, heidän kotejaan erottaa vain ullakkokäytävä. Mari ja Jonna ovat keskenään hyvin erilaisia, mutta kenties juuri siksi he sopivat niin hyvin yhteen ja täydentävät toinen toisiaan.

Reilua peliä oli mielestäni hyvä kirja. Lyhyt ja helposti lähestyttävä. Kirja koostuu luvuista, jotka ovat oikeastaan lyhyitä novelleja. Kirjassa matkustellaan, katsellaan elokuvia, kinastellaan, kohdataan myrsky ja ollaan hetkessä. Kirjan tapahtumat ja mietteet ovat varsin arkipäiväisiä, mutta ehkä juuri sen vuoksi jotenkin hyvin rauhoittavia.

Muumeja kohtaan tuntemani rakkauden tasolle tämä kirja ei yltänyt, mutta toisaalta eipä niitä oikein voikaan (eikä tarvitsekaan) verrata. Paljon samaa tyyliä niistä silti löytyi. Tätä lukiessa tuntui, että stressi helpotti hieman. Luvuissa, joissa oltiin veneellä tai saaressa, pystyin melkein kuvittelemaan, että olisi kesä. :)

Shari Lapena: Hyvä naapuri

The Couple Next Door, 2016 (Otava 2017), 316 s.

Nyt vähän väsyttää. En sitten viime yönä nukkunut ollenkaan, koska minulla oli tämä kirja kesken. Aloitin tämän illalla ennen saunaa, ja niinhän se oli sitten ihan pakko lukea loppuun asti. Puoli kolmen aikaan katsoin kelloa ja sanoin itselleni, että enää tämä luku, ja sitten menen nukkumaan. Mutta niin vaan olin juuri päässyt viimeiselle sivulle, kun miehen herätyskello herätti töihin heräämisen merkiksi (no, minulla oli onneksi vapaa). Koko alkuvuoden kestäneen lukujumituksen jälkeen olen niin kiitollinen, että tällainen kirja valikoitui nyt minulle. Se oli nimittäin ehkä paras (ja nopein) lukuinnon palautus, mitä olen kokenut vähään aikaan.

Hyvä naapuri kertoo kolmekymppisestä pariskunnasta Annesta ja Marcosta, joiden elämä pyyhkii hyvin: heillä on ihana pieni vauva ja tyylikäs koti hyvällä alueella. Eräänä iltana Anne ja Marco kutsutaan seinänaapurin juhlistamaan naapurin syntymäpäiviä, mutta sitten lapsenvahti peruu yllättäen. Juhlat meinaavat jo jäädä välistä, kunnes Marco taivuttelee Annen jättämään vauvan kotiin nukkumaan. Mitä muka voisi tapahtua, kun he ottavat itkuhälyttimen mukaan naapuriin mennessään ja käyvät vuorotellen katsomassa vauvaa? Ilta sujuu rattoisasti, ja vauva nukkuu rauhassa omassa sängyssään, vanhempien käydessä häntä puolen tunnin välein katsomassa. Kotiin palatessa vanhempia odottaa kuitenkin suuri järkytys: vauva on poissa. Poliisit soitetaan paikalle, mutta lopulta pariskunta joutuukin itse pääepäillyiksi. 

Juoni sai minut kiinnostumaan jo ennen kirjan julkaisua. Kuulostaako tutulta? Minulla tuli tästä heti jo ennen lukemista mieleen kadonneen Madeleinen tapaus. Pidin myös kirjan rakenteesta hyvin paljon. Päähenkilöinä nähdään niin Anne, Marco kuin rikostutkija Rasbach. Henkilöiden ajatuksiin päästään sisälle, mutta silti lukijana on koko ajan varuillaan, mihin nyt voikaan luottaa ja mihin ei? Kirja eteni minun makuuni juuri sopivalla vauhdilla; asioita käsiteltiin tarpeeksi perusteellisesti, mutta silti tylsää hetkeä ei ehtinyt tulla, kun tapahtui jo jotain uutta. Joskus vain tulee näitä kirjoja, jotka ovat juuri siinä hetkessä niin koukuttavia ja jännittäviä, että niitä ei kertakaikkiaan voi laskea käsistään. Ja se ei edes välttämättä tarkoita sitä, että kirja jäisi mihinkään ikuisuuslemppareihin tai olisi mitenkään täydellinen. Minulle trillerit on muutenkin sellainen laji, josta nautin suuresti, mutta jotka harvemmin jäävät lemppareihin. Ei tästä siis uutta lempikirjaa tullut, mutta kerran luettuna todella loistava genressään. Suosittelen kaikille, jotka kaipaavat hyvää trilleriä tai vaikka yhden yön unien menetystä lukemisen merkeissä.

♛ ♛ ♛ ♛ 

(Nyt pakko jatkaa koulutehtävien pariin... Taas alkoi blogin kirjoittaminenkin kiinnostaa, kun olisi vielä monta sivua kirjallisia tehtäviä kirjoitettavana. :))

Jane Austen: Ylpeys ja ennakkoluulo

Pride and Prejudice, 1813, 511 s.

Ei huonompi aloitus kirjavuodelle 2017, kun sen aloitti lempikirjalla. <3 Ylpeys ja ennakkoluulo on nimittäin minulle yksi niistä (kuinka omaperäistä). Meinasin jo, että en kirjoittaisi tästä lukukokemuksesta blogiin ollenkaan. Minun on jotenkin niin vaikea lempikirjojen kohdalla perustella sitä, miksi niistä niin paljon pidän. Mutta no...

Olen aina ollut lukijana sellainen, että voin lukea mielestäni hyvät kirjat uudestaan ja uudestaan. Luin Ylpeyden ja ennakkoluulon ensimmäistä kertaa lukiossa ollessani. Hyllyssäni odottelisi pari lukematontakin Austenia (Viisasteleva sydän ja Järki ja tunteet), mutta päätin nyt kuitenkin  ennen niihin siirtymistä lukea tämän entuudestaan jo tutun kirjan uudelleen, kun on sen lukemisesta jo melkein 10 vuotta kulunut (apua!). Nyt lukemani painos on Kersti Juvan uutta suomennosta, eikä siis ole ihan sanasta sanaan samanlainen, kuin aiemmin lukemani. Nyt toisella lukukerralla muistinkin siis kirjasta juonen suurimmat pääkohdat sekä sen, että se oli noussut lempparikseni ensimmäisellä lukukerralla, mutta en juuri muuta. Kirjassa oli todella paljon sellaistakin, mitä en lainkaan muistanut, ja niistä kohdista varsinkin nautin kovasti.

Ensimmäisellä lukukerralla ihastuin kirjaan päätäpahkaa. Tällä kertaa sain kuitenkin lukea kirjaa varsin pitkälle, ennen kuin muistin, miksi olin siihen niin ihastunut. Alkuun kirja oli jopa mielestäni hieman tylsä, ja asiat etenivät paljon hitaammin, kuin muistelin. Toki mielipiteeseeni tällä kertaa varmasti vaikutti sekin, että tapahtumien pääkohdat olivat jo minulle tuttuja. Tylsyys kuitenkin väistyi, kun pääsin kunnolla sisälle kirjan tyyliin ja tunnelmaan, ja pian olinkin jo taas ihan koukussa.

Mikäli tarina ei ole jollekin tuttu, niin kirjahan kertoo siis Bennetien perheestä, jossa on 5 tytärtä, välinpitämätön isä sekä hupsu ja hermoheikko äiti, joka hössöttää jatkuvasti siitä, että tyttäret on saatava pian naimisiin, sillä perheen koti on sidottu sääntöperintöön, jolloin talo menee isän kuoltua tyttöjen serkulle Mr. Collinsille. Sitten naapurin suureen kartanoon Netherfieldiin muuttaa komea, mukava ja rikas herrasmies Mr. Bingley, vieraanaan ystävänsä Mr. Darcy.

En muistanut lainkaan, että Austen kirjoittaa kirjassa henkilöiden tunteista varsin yleisellä tasolla, menemättä kovinkaan dramaattisesti niiden sisälle. Muistin kyllä, että kirja sisältää kiihkeää rakkautta, mutta en lainkaan sitä, miten hillitysti se tarinassa esitetään. Mutta nämä eivät ole mielestäni kuitenkaan ollenkaan negatiivisia asioita. Kaikki ne hillitysti esitetyt tunteet saivat tarinan tuntumaan mielestäni jotenkin vielä paljon romanttisemmalta. Olen nyt vuoden sisällä lukenut aika monta saman aikakauden klassikkoa, mutta silti tämä pomppaa sieltä ylitse muiden. Tänä vuonna lupaan, että tartun vihdoin muihinkin Austeneihin!

Eikä tarina ole pelkkiä tanssiaisia, ennakkoluuloja ja rakastumisia, vaan esimerkiksi äidin ja tytärten ahdingon kautta on hyvin kuvattu sitä, että naisten oli todella pakko miettiä rahaa ja tulevaisuutta, ja jos halusi selvitä tulevaisuudesta, ei avioliittoon päätymisessä läheskään aina ollut mahdollista valita sitä rakkaudesta. Bennetien äiti oli muuten paljon ärsyttävämpi, kuin muistelinkaan, samoin Mr. Collins paljon hauskempi. :D Ja Mr. Darcy tulee varmasti ikuisesti olemaan minun(kin) kirjaihastukseni.

♛♛♛♛♛

Mikä on sinun lempi-Austenisi? Entäpä lempi filmatisointisi tästä kirjasta? Minä rakastan vuoden 2005-leffaa, muita versioita en ole nähnytkään. Ja kuinka ihanaa on esim. sen musiikki? <3