Agatha Christie: Hiirenloukku (+ hyvän joulun toivotus!)

(Three Blind Mice and Other Stories, 1948, 224 s.)

Luettu 21.-22.12.2016

Olen ollut Christie-fani teini-ikäisestä asti. Kesäisin luin mökillä sukulaisten vanhoja puhkikuluneita pokkareita ja rakkauteni syttyi. Esimerkiksi Eikä yksikään pelastunut on vieläkin yksi lempidekkareistani. Minulla oli kuitenkin Agatha Christien kanssa tässä välissä useamman vuoden tauko. Viime kesänä sitten päätin palata Poirottien pariin, ja jopa vähän huolestuin, kun luin pari, enkä niistä niin paljoa pitänytkään. Oliko mahdollista, että olisin "kasvanut yli" Agatha Christien kirjoista? 

Suunnittelin jo hyvissä ajoin, että kokeilen vielä joulun aikaan, hieman talvisemmalla kirjalla palata Christien pariin. Hiirenloukku löytyikin omasta hyllystäni, ja oli odottanut luetuksi tulemista jo pitkään. Ja olen onnellinen, että päätin tarttua siihen, nimittäin rakkauteni syttyi uudestaan! Turhaan olin huolissani, ettenkö muka enää pitäisi Christien kirjoista. Ja onhan hän kirjoittanut niin monta kirjaa, ettei niistä kaikki voi varmastikaan olla kaikkien mielestä yhtä hyviä. 

Mutta Hiirenloukku oli siis ihana! Ja sopii erinomaisesti juuri talveen ja joulun aikaan. Kirja sisältää kahdeksan lyhyehköä novellia/rikoskertomusta. Kirjan päätarina, Kolme sokeaa hiirtä on tosin hieman pidempi kuin muut, noin 90 sivua. Ja se nousikin ehdottomaksi lempparikseni tästä kokoelmasta. Lyhyesti kerrottuna Kolme sokeaa hiirtä kertoo siitä, kun nuoripari Molly ja Giles Davis ovat perineet suuren kartanon, johon he päättävät avata täysihoitolan. Heillä ei ole aiempaa kokemusta vastaavanlaisen yrityksen pyörittämisestä, ja niinpä he suurella jännityksellä ottavat vastaan ensimmäiset vieraansa. Taloon asettuu neljä vierasta, ja alkuun kaikki menee hyvin. Ulkona kuitenkin myrskyää, ja lunta tupruttaa niin paljon, että pian syrjäinen täysihoitola on täysin eristyksissä, lumen saartamana. Tiet ovat tukossa, eikä puhelinkaan toimi. Ja koska kyseessä on Agatha Christien kirjoittama tarina, liittyy siihen tietenkin lopulta myös jotain jännittävää...

Kolmea sokeaa hiirtä oli ihanan romanttista lukea kynttilän valossa, siemaillen englantilaista teetä, kun ulkona oli jo pimeää, ja kuvittelin suljettujen verhojeni takaa olevani itsekin lumen saartamassa talossa (näyttää jäävän kaukaiseksi haaveeksi tällä hetkellä, ainakin Helsingissä...). Ja olivat kokoelman muutkin tarinat mainioita. Tarinoissa seikkailevat niin Hercule Poirot, Neiti Marple kuin myös Harley Quin, Kolme sokeaa hiirtä ei tosin "edusta" mitään näistä. Tarinat olivat hyvin nopealukuisia ja kepeitä, mutta silti jännittäviä, sekä sopivasti erilaisia keskenään, mutta muodostivat silti hyvän kokonaisuuden. En ole aikaisemmin muistaakseni juurikaan lukenut Christien lyhyempiä tarinoita, vaikka romaaneja olenkin useita. Niihin voisi tutustua enemmänkin. Tämä on mielestäni hyvä kokoelma aloittaa myös sellaiselle, joka ei ole ikinä lukenut mitään Christieltä! Sain myös mieheni, joka ei juurikaan lue kaunokirjallisuutta, innostumaan tämän lukemisesta. :D

♛♛♛♛

Löytyykö sieltä muita Hiirenloukun lukeneita? Minua kiinnostaa myös, mikä on kaikkien aikojen lempi-Christienne? :)

Toivotan tässä samalla oikein hyvää ja rauhallista joulua, ihania herkkuja ja hyviä joulun lukemisia kaikille, jotka tätä sattuvat lukemaan! :)
Täällä on jo kinkku paistettu ja kuusi koristeltu, tänään olisi vuorossa vielä perunalaatikon imellys, saa nähdä, miten siitä selviän ensimmäistä kertaa. 

Caroline Eriksson: Kadonneet

Luettu 18.-19.12.2016

De försvunna, 2015, 235 s.

Kadonneet on kirja, jonka bongasin kesällä kirjakaupasta ja ajattelin, että se on juuri sen tyylinen trilleri, joista yleensä kiinnostun. En kuitenkaan tuntenut kirjailijan tyyliä, enkä uskaltanut sokkona ostaa omaksi, joten laitoin sen kirjastossa varaukseen, ja nyt viimein sain sen itselleni lainaan.

Tarina alkaa siitä, kun Greta, Alex ja Smilla-tyttö viettävät kesäpäivää mökillä ja lähtevät souturetkelle saareen. Päähenkilö Greta jää veneelle odottamaan, kun Alex ja Smilla lähtevät tutkimaan saarta. Aikaa kuluu, Greta huomaa nukahtaneensa, eikä Alexia ja Smillaa vieläkään näy. He ovat kadonneet. Alkaa tulla jo hämärä ja Gretan on pakko tehdä päätös siitä, lähteäkö pois saaresta vai jäädäkö odottamaan.

Kadonnutta on kuvailtu takakannessa psykologiseksi trilleriksi, jossa "kukaan ei valehtele, kukaan ei puhu totta", joten arvasinkin jo etukäteen, ettei tämä nyt ole mikään perinteinen poliisidekkari kadonneiden etsinnästä. Mutta silti pakko sanoa, ettei tämä kirja todellakaan ollut sitä, mitä odotin. Ensimmäiset luvut olivat lupaavia, mutta oikeastaan heti isän ja tyttären kadottua päähenkilö/kertoja Greta paljastuu täysin hysteeriksi ympäriinsä säntäilijäksi. Minulla oli suuria vaikeuksia samaistua millään lailla Gretan toimintaan ja ajatuksiin, ja se harhailu alkoi puuduttaa pian niin paljon, että mietin jo, että nytkö ihan oikeasti tämä kauan jonottamani kirja jää kesken, nyt kun olen juuri viime postauksessa kirjoittanut huonojen kirjojen lukemisesta. 

Koska kirja on niin lyhyt, päätin kuitenkin sinnitellä sen kanssa, ja pian tapahtuikin pari suurta paljastusta, jotka saivat minut kiinnostumaan tarinasta enemmän. Mitenkään erityisen hyväksi se ei kuitenkaan mielestäni muuttunut missään vaiheessa, mutta kyllä tämän nyt loppuun asti kuitenkin sitten luki. Olipahan ainakin muistutus minulle itselleni, että ei kannata pelkän takakannen perusteella asettaa itselleen suuria odotuksia, sillä silloin kirja ei luultavasti tule niitä täyttämään.

Oma arvosana: ♛ ♛½

Ajatuksiani huonojen kirjojen lukemisesta sekä tänä vuonna kesken jääneitä

Olen yleensä hyvä jättämään mielestäni huonot kirjat kesken. Välillä tulee ihan luovuttaja-olo, kun luen goodreadsistä sekä muiden kirjablogeista arvioita huonoista kirjoista, jotka on silti urheasti saatu luettua loppuun asti, ja sen jälkeen vasta muodostettu se oma rehellinen, analyyttinen mielipide! 

Ja sitten esimerkiksi oma goodreads avg-ratings-numeroni huitelee siellä lähempänä neljää. :D Koska yksinkertaisesti en vain saa niitä huonoja kirjoja luettua loppuun asti, jotta voisin niille minkäänlaista arvosanaa antaa. 

Pohdin, kuinka voin julistaa kirjan huonoksi, jos en sitä ensin kokonaisuudessaan lue? Eikö ole epäreilua kirjaa ja sen kirjoittajaa kohtaan tuomita teos vain yhden osan (yleensä alun) perusteella? Ja kaikkihan me tiedämme, että alusta huono kirja voi muotoutua täydeksi lemppariksi, kunhan tarina pääsee kunnolla käyntiin, ja sama tietenkin toisinkin päin. Tai kirjan voi hyvä tai huono loppu muuttaa täysin, joko pilata tai pelastaa. Ja jos kokonaisuutta ei tunne kokonaan, ei voi myöskään täysin tuomita. 

Valitettavasti kuvan kahvijuoma oli suurempi nautinto, kuin tämä kirja. :(

No, sen vuoksi en niistä kesken jääneistä juuri kenellekään huutele, tai ainakin yritän muistaa aina mainita sen, että oma mielipiteeni perustuu vain kirjan alkuun tai puoliväliin asti. Ensimmäiset sata sivua tuntuu olevan monelle mittari siitä, onko kirja lopulta lukemisen arvoinen vai ei. Minäkin yleensä kituutan sinne noin 100-sivulle asti, ennen kuin annan itselleni luvan luovuttaa. Siihen, onko kirja hyvä vai huono, vaikuttaa niin moni muukin asia kuin juoni. Esimerkiksi kirjoitustyyli, kertoja, aikamuoto, henkilöhahmot, suomennos ja niin edelleen. Omien kokemusteni mukaan nämä seikat ovat tulleet yleensä aika tutuiksi jo sadan sivun aikana, ja jos ei silloin mikään houkuttele minua kirjan pariin, ei se siitä todennäköisesti enää tule juuri paranemaankaan.

Lukeminen on minulle harrastus, jonka haluan olevan mukavaa! Tässä elämässä on jo muutenkin niin paljon kurjia velvollisuuksia, töitä ynnä muuta, että haluan edes harrastuksen säilyvän minulle 100% mielekkäänä. Jos minulla on huono kirja kesken, en yksinkertaisesti vain saa sitä luettua ilman itseni pakottamista. Ja miksi, oi miksi itseä sitten pitää pakottaa..?!? En tiedä, mutta vaikka yleensä luovutan nopeasti, olen joskus niin hölmö, että silti pakotan. 

Omaksi ostamieni kirjojen kanssa olen itselleni paljon julmempi. Ikään kuin rangaistukseksi pakotan itseni saamaan loppuun kirjan, josta olen maksanut rahaa. Kuulostaako tutulta? Kirjaston kirjat jäävät paljon helpommin kesken, ne kun eivät jää omaan hyllyyn muistuttamaan, että tätäkään et saanut luettua. Myös englanninkieliset jäävät helposti kesken, on vaan jotenkin niin helppo perustella itselleen, että kielestä se vain johtui.

Kirjan huonokuntoisuus ja irtonaiset kannet söivät lukuintoa tämän kirjan kohdalla.

No, tässä nyt kuitenkin pientä listaa niistä kirjoista, jotka jäivät kesken tänä vuonna. On niitä varmasti enemmänkin kuin kolme, mutta nyt en enää edes muista, mitä ne olivat!

Kirjoja, jotka jäivät kesken vuonna 2016:

♥ Jeffrey Eugenides: Virgin Suicides - Kauniina kuolleet

Tämä minulla jäi ihan juurikin kesken. Luin alle 300-sivuista kirjaa sivulle 112 asti, ja sitten tuumasin, että nyt riittää. En vain päässyt mukaan kirjan henkeen. Kirjan kerronta oli mielestäni sekavaa, en oikein tajunnut tarinaa tai sen pointtia, hahmot menivät sekaisin toistensa kanssa, ja ylipäätään koko kirja tuntui minusta niin yhdentekevältä, että olisin tosissani saanut pakottaa itseäni tämän kanssa.

♥ Pat Conroy: Aaltojen soitto

Luin kesällä Pat Conroyn Vuorovetten prinssin, ja se oli sellaista päätäpahkaista rakkautta ensi silmäyksellä, että olin jo ihan varma, että miehen muidenkin kirjojen on pakko olla yhtä tajunnanräjäyttävän ihania. Ja tällaiset odotuksethan voivat olla aika tuhoisia. En sanoisi, ettei tämä ollut hyvä, sillä alku kyllä vaikutti lupaavalta. Tämä kirja tuntui vain jo alkuun ihan liian pitkältä ja yksinkertaisesti vain väärältä juuri siihen hetkeen. Lukuintoani laski huomattavasti myös se, että kirjastosta saamani kappale oli todella huonossa kunnossa. Kun näin paksusta kirjasta on kannet oikeasti irti, hankaloittaa se jo konkreettisestikin kirjan lukemista aika paljon. Tekisi mieli sanoa, että kyllä minä tämän vielä joskus luen, mutta toisaalta taas olen huomannut sen, ettei kirjoihin, jotka on kerran hylännyt vain tule enää koskaan tartuttua. 

♥ B.A. Paris: Behind Closed Doors

Tämä trilleri oli kyllä sinänsä kiinnostava, että halusin tietää, miten se päättyy. Heti kun juoniasetelma oli selvinnyt, en kuitenkaan jaksanut lukea ihan kaikkea. Laskenkin tämän kesken jääneeksi, sillä päädyin harppomaan kirjaa, jätin kymmeniä sivuja välistä. Luin sieltä täältä sekä loppuratkaisun. Ja tuntuu, että tällä tyylillä en kyllä menettänyt tästä kirjasta juuri mitään. 

Sitten taas tänä vuonna lukemani kirja, joka tuntui alkuun huonolta, mutta oli lopulta ihan hyvä oli mielestäni Katherine Pancolin Krokotiilin keltaiset silmät. Meinasin jo 100-sivulla lopettaa, mutta koska tämä oli oma ostos, pakotin kuitenkin itseni. Ja pian sadan sivun jälkeen aloinkin tästä pitää, kun tarina lähti kunnolla rullaamaan.

Kirja, joka tuntui alkuun huonolta ja oli lopuksikin huono oli mielestäni Cornelia Funken Mustesydän, sekin omasta hyllystäni. Luin kirjaa ajatuksella, että kohta varmasti rakastun, mutta lopulta ollessani viimeisillä sivuilla, sain vain todeta, että tämän kanssa ei olisi kannattanut pakottaa itseään. Kirja oli alusta loppuun mielestäni tylsä. Vaikea enää perustella että miksi, mutta jokin siitä vain puuttui.

Minkälaisia ajatuksia teillä on mielestänne huonojen kirjojen lukemisesta, sinnittelettekö loppuun asti vai luovutatteko heti? Minua aina kiinnostaa, mistä muut saavat voimaa taistella loppuun ne tylsät ja huonot kirjat.

Kuukausi kirjabloggaamista takana!

Eilen tuli kuukausi kuluneeksi siitä, kun perustin tämän blogin! Hullua, miten nopeasti aika on kulunut, toisaalta taas tuntuu, kuin siitä olisi jo pidempikin aika. Talvi tuntuu olevan nyt jotenkin niin paljon pidemmällä kuin silloin, ja kohtahan on jo joulu, ihanaa!

                     

 

Kirjoja on tullut luettua tämän kuukauden bloggaamisen aikana seitsemän, mikä on itselleni jo hieman keskimääräistä suurempi nopeus. Bogi on varmasti antanut lisää innostusta lukemisharrastukseen, ja toisaalta olenhan ollut lähes koko tämän ajan lomalla, joten aikaa lukemiseen on ollut paljon enemmän kuin normaalisti. Olen tämän kuukauden aikana löytänyt myös tosi monta minulle uutta kirjablogia, ja niistä paljon lukuvinkkejä tulevaisuudelle, ja siitä olen todella iloinen!

Eipä tässä postauksessa kai mitään pointtia ollut, kunhan halusin huomioida tämän ensimmäisen virstanpylvään jotenkin. Olen ylpeä itsestäni, kun olen jaksanut keskittyä yhteen tiettyyn harrastukseen näinkin kauan. :D Pelkäsin aluksi, että entä jos innostus lopahtaa jo ensimmäisten postausten jälkeen, mutta tällä hetkellä inspiraatiota tuntuu riittävän vielä vaikka kuinka pitkälle. Toivon, että tästä tulisi vielä pitkäaikainen harrastus minulle.

                   

Kuvituksena muutamia ottamiani kirjakuvia vuoden varrelta, kun en vielä pitänyt blogia. :)