perjantai 30. joulukuuta 2016

Vuosi kirjoina sekä ensi vuoden odotukset: parhaat luetut ja muita listauksia

Vuosi 2016 on ollut minulle kirjoina hyvä vuosi. Olen tehnyt henkilökohtaisen lukuennätykseni, nimittäin luin tänä vuonna 49 kirjaa. Vertailuksi esimerkiksi vuonna 2015 lukuni oli 15, sitä edellisenä vuonna 9, ja sitä edellisenä varmaankin 0... Voisi siis sanoa, että lukuharrastus on tosissaan lähtenyt käyntiin tänä vuonna. Varovaisena tavoitteenani tälle vuodelle oli 50 kirjaa, ja voihan olla, että se huomenna tulee vielä täyteen, mutta olen ihan tyytyväinen, vaikkei tulisikaan. Toisin sanoen olen tyytyväinen, ettei mennyt ihan suorittamiseksi tämä harrastus.


Lukemistani kirjoista....

44 oli ulkomaisia
5 oli kotimaisia (tässä kategoriassa haluaisin parantaa ensi vuonna)
24 oli naisten kirjoittamia
27 oli miesten kirjoittamia
34 oli omasta hyllystäni (tässähän olen ollut parempi, kuin luulinkaan!)
14 oli kirjastosta
7 oli uutuuskirjoja
13 oli yli 50-vuotta sitten kirjoitettuja

Sitten taas...

Ostin 33 kirjaa (Apua! Onko tämä paljon vai vähän?! Tuntuu itsestäni ihan hurjalta määrältä...)
Sain 13 kirjaa (Osa lahjoja, osa sukulaisten hylkäämiä)
Annoin pois 7 kirjaa


Sitten vuoden lempparit...

♥ Paras tänä vuonna lukemani kirja oli Pat Conroyn Vuorovetten prinssi

Muita lemppareiksi jääneitä olivat 
♥ Charlotte Brontën Kotiopettajattaren romaani
♥ J.R.R. Tolkienin Hobitti ja Taru Sormusten Herrasta
♥ Kjell Westön Leijat Helsingin yllä
♥ Chigozie Obioman Kalamiehet sekä 
♥ Stephen Kingin novellikokoelma Yön äänet
Ja näistähän vain yksi (Kalamiehet) oli tänä vuonna Suomessa julkaistu, loput vanhempia.


Parhaimmat ostokseni olivat upea 1950-luvulta peräisin oleva vintage-kirja America's Wonderlands, runsaasti ihanin valokuvin kuvitettu opas Yhdysvaltojen luonnonpuistoihin, sekä J.R.R. Tolkienin kovakantinen Silmarillion kartan kanssa, sekin käytettynä ostettu.

Ilahduttavin yllätyslahja oli varmaankin mieheltäni saatu Stephen Kingin Tervetuloa Joylandiin, jota olin monta kertaa kaupassa katsellut, mutten itse raaskinut ostaa. :)


Sitten jos kurkataan ensi vuoden puolelle...

2017

♥En ole selaillut kirjakatalogeja, mutta muiden blogeista olen bongannut parit hyvät kirjat, ja laittanut jo varaukseen kirjastoon.
♥Ensivuonna haluan lukea Joyce Carol Oatesin Blondin (lainattu ja aloitettu on!), Mika Waltarin Sinuhen sekä jotain muutakin Pat Conroylta, kirjoittihan hän sentään minun tämän vuoden lempparini.
♥ Kuten tänäkin vuonna, haluan edelleen lukea myös erityisesti omaa hyllyäni tyhjäksi.


♥Omaksi haluaisin hankkia muutaman puuttuvan Muumi-kirjan, Anne Ricen Veren vangit sekä jonkin ihanan kirjanmerkin!


♥Yritän välttää asettamasta liikaa tavoitteita itselleni. Jonkinlainen luku nyt on pakko keksiä Goodreadsin reading challengea varten, mutta sitähän voi sitten hilata pikkuhiljaa ylöspäin... ;)
♥ Ensi vuosi tulee olemaan rankka, siihen tulee sisältymään pikkuhiljaa (toivottavasti) valmistuva opinnäytetyö, kaksi harjoittelua, oman alan töiden etsintää ja sitten viimein vuoden lopussa (toivottavasti) valmistuminen!
♥ Siitä syystä kirjoille tulee olemaan vähemmän aikaa, kuin tänä vuonna.



Kuvituksena vuoden varrella ottamiani kirjakuvia... Minkälainen oli/tulee olemaan sinun kirjavuotesi?  Löytyikö listaukseltani samoja teoksia? :)

torstai 29. joulukuuta 2016

Tim Walker: Lost in Suomi


Lost in Suomi on yhdysvaltalaisen Tim Walkerin kertomus siitä, kuinka hän tapasi suomalaisen vaimonsa, tutustui suomalaiseen kulttuuriin ja muutti lopulta itsekin Suomeen ja sopeutui täällä elämään. Teos sisältää hauskoja huomioita suomalaisista, kertomuksia alkaen ensimmäisistä Suomen matkoista aina suomalaisen tyttöystävän kanssa etäsuhteessa seurusteluun ja lopulta siihen, kuinka he asuivat perheenä ensin Yhdysvalloissa, sitten Helsingissä ja lopulta Kuopiossa. Walker on toiminut opettajana niin Yhdysvalloissa kuin Helsingissäkin, ja teos sisälsikin runsaasti kertomuksia myös sopeutumisesta suomalaiseen työyhteisöön koulumaailmassa. 

Lost in Finland. When I married into a Finnish Family and Other Stories. 2016, 207 s.
4h 12 min äänikirjana

Mielestäni Lost in Suomi oli todella hauska ja viihdyttävä kirja! Pidin siitä, että kirjailija ei vain tee toteamuksia siitä, millaisia suomalaiset ovat, vaan oikeastaan kaikki mitä hän sanoi, oli perusteltu omakohtaisilla havainnoilla ja kokemuksilla, jotka yleensä rajoittuivat hänen lähipiiriinsä, mutta jotka silti voin itsekin suomalaisena allekirjoittaa. Osa Walkerin esittämistä havainnoista on suomalaiselle lukijalle tietysti itsestäänselvyyksiä (esim. kesämökkikulttuuri ja jääkiekkohulluus), mutta osa sellaisia, joita en itse olisi ikinä osannut edes ajatella. Nauroin erityisesti kohdassa, jossa hän kertoo, miten suomalaiset usein puhuessaan (varsinkin kiukkuisena) pitävät erilaisia hmmph -ääniä, sillä tunnistin itseni siitä täysin. Myös suomalaisten kesäinen jäätelönsyöntihulluus oli hyvä esimerkki asiasta, jota en olisi itse osannut ajatella mitenkään erityisen suomalaisena.


Lost in Suomi alkoi kiinnostaa ennen joulua, kun luin siitä muista kirjablogeista. Edessä oli puuduttavan tylsät tunnit joulun jälkeisessä Onnibussissa Jyväskylästä Helsinkiin, ja huomasinkin ilokseni tämän löytyvän Book Beatin valikoimasta. Tablettia en omista ja älypuhelimen ruudulta en jaksa kauaa tihrustaa, ellei kyseessä ole oikein poikkeuksellisen kiinnostava kirja (kokeiltu on), mutta ajattelin, että tämän tyylinen lyhyt ja hauska kirja, jossa ei tarvitse juurikaan keskittyä juoneen, toimisi hyvin äänikirjana. Ja niin tästä tulikin sitten ensimmäinen aikuisiällä kokonaan kuuntelemani äänikirja! Matka sujui leppoisasti kuunnellessa, vaikka kuulokkeistakin toimi vain toinen korva. Hieman piti tosin nopeuttaa kertojan puhetta, olen itse tooodella hidas lukija, mutta näköjään muiden lukemista kuunnellessani helposti turhaudun siihen hitauteen.

♛♛♛

Mitä mieltä olitte kirjasta? Otan mielelläni vastaan myös muita äänikirja-suosituksia. :D


perjantai 23. joulukuuta 2016

Agatha Christie: Hiirenloukku (+ hyvän joulun toivotus!)

(Three Blind Mice and Other Stories, 1948, 224 s.)

Luettu 21.-22.12.2016

Olen ollut Christie-fani teini-ikäisestä asti. Kesäisin luin mökillä sukulaisten vanhoja puhkikuluneita pokkareita ja rakkauteni syttyi. Esimerkiksi Eikä yksikään pelastunut on vieläkin yksi lempidekkareistani. Minulla oli kuitenkin Agatha Christien kanssa tässä välissä useamman vuoden tauko. Viime kesänä sitten päätin palata Poirottien pariin, ja jopa vähän huolestuin, kun luin pari, enkä niistä niin paljoa pitänytkään. Oliko mahdollista, että olisin "kasvanut yli" Agatha Christien kirjoista? 

Suunnittelin jo hyvissä ajoin, että kokeilen vielä joulun aikaan, hieman talvisemmalla kirjalla palata Christien pariin. Hiirenloukku löytyikin omasta hyllystäni, ja oli odottanut luetuksi tulemista jo pitkään. Ja olen onnellinen, että päätin tarttua siihen, nimittäin rakkauteni syttyi uudestaan! Turhaan olin huolissani, ettenkö muka enää pitäisi Christien kirjoista. Ja onhan hän kirjoittanut niin monta kirjaa, ettei niistä kaikki voi varmastikaan olla kaikkien mielestä yhtä hyviä. 

Mutta Hiirenloukku oli siis ihana! Ja sopii erinomaisesti juuri talveen ja joulun aikaan. Kirja sisältää kahdeksan lyhyehköä novellia/rikoskertomusta. Kirjan päätarina, Kolme sokeaa hiirtä on tosin hieman pidempi kuin muut, noin 90 sivua. Ja se nousikin ehdottomaksi lempparikseni tästä kokoelmasta. Lyhyesti kerrottuna Kolme sokeaa hiirtä kertoo siitä, kun nuoripari Molly ja Giles Davis ovat perineet suuren kartanon, johon he päättävät avata täysihoitolan. Heillä ei ole aiempaa kokemusta vastaavanlaisen yrityksen pyörittämisestä, ja niinpä he suurella jännityksellä ottavat vastaan ensimmäiset vieraansa. Taloon asettuu neljä vierasta, ja alkuun kaikki menee hyvin. Ulkona kuitenkin myrskyää, ja lunta tupruttaa niin paljon, että pian syrjäinen täysihoitola on täysin eristyksissä, lumen saartamana. Tiet ovat tukossa, eikä puhelinkaan toimi. Ja koska kyseessä on Agatha Christien kirjoittama tarina, liittyy siihen tietenkin lopulta myös jotain jännittävää...

Kolmea sokeaa hiirtä oli ihanan romanttista lukea kynttilän valossa, siemaillen englantilaista teetä, kun ulkona oli jo pimeää, ja kuvittelin suljettujen verhojeni takaa olevani itsekin lumen saartamassa talossa (näyttää jäävän kaukaiseksi haaveeksi tällä hetkellä, ainakin Helsingissä...). Ja olivat kokoelman muutkin tarinat mainioita. Tarinoissa seikkailevat niin Hercule Poirot, Neiti Marple kuin myös Harley Quin, Kolme sokeaa hiirtä ei tosin "edusta" mitään näistä. Tarinat olivat hyvin nopealukuisia ja kepeitä, mutta silti jännittäviä, sekä sopivasti erilaisia keskenään, mutta muodostivat silti hyvän kokonaisuuden. En ole aikaisemmin muistaakseni juurikaan lukenut Christien lyhyempiä tarinoita, vaikka romaaneja olenkin useita. Niihin voisi tutustua enemmänkin. Tämä on mielestäni hyvä kokoelma aloittaa myös sellaiselle, joka ei ole ikinä lukenut mitään Christieltä! Sain myös mieheni, joka ei juurikaan lue kaunokirjallisuutta, innostumaan tämän lukemisesta. :D

♛♛♛♛

Löytyykö sieltä muita Hiirenloukun lukeneita? Minua kiinnostaa myös, mikä on kaikkien aikojen lempi-Christienne? :)


Toivotan tässä samalla oikein hyvää ja rauhallista joulua, ihania herkkuja ja hyviä joulun lukemisia kaikille, jotka tätä sattuvat lukemaan! :)
Täällä on jo kinkku paistettu ja kuusi koristeltu, tänään olisi vuorossa vielä perunalaatikon imellys, saa nähdä, miten siitä selviän ensimmäistä kertaa. 

tiistai 20. joulukuuta 2016

Caroline Eriksson: Kadonneet

Luettu 18.-19.12.2016

De försvunna, 2015, 235 s.
Kadonneet on kirja, jonka bongasin kesällä kirjakaupasta ja ajattelin, että se on juuri sen tyylinen trilleri, joista yleensä kiinnostun. En kuitenkaan tuntenut kirjailijan tyyliä, enkä uskaltanut sokkona ostaa omaksi, joten laitoin sen kirjastossa varaukseen, ja nyt viimein sain sen itselleni lainaan.

Tarina alkaa siitä, kun Greta, Alex ja Smilla-tyttö viettävät kesäpäivää mökillä ja lähtevät souturetkelle saareen. Päähenkilö Greta jää veneelle odottamaan, kun Alex ja Smilla lähtevät tutkimaan saarta. Aikaa kuluu, Greta huomaa nukahtaneensa, eikä Alexia ja Smillaa vieläkään näy. He ovat kadonneet. Alkaa tulla jo hämärä ja Gretan on pakko tehdä päätös siitä, lähteäkö pois saaresta vai jäädäkö odottamaan.

Kadonnutta on kuvailtu takakannessa psykologiseksi trilleriksi, jossa "kukaan ei valehtele, kukaan ei puhu totta", joten arvasinkin jo etukäteen, ettei tämä nyt ole mikään perinteinen poliisidekkari kadonneiden etsinnästä. Mutta silti pakko sanoa, ettei tämä kirja todellakaan ollut sitä, mitä odotin. Ensimmäiset luvut olivat lupaavia, mutta oikeastaan heti isän ja tyttären kadottua päähenkilö/kertoja Greta paljastuu täysin hysteeriksi ympäriinsä säntäilijäksi. Minulla oli suuria vaikeuksia samaistua millään lailla Gretan toimintaan ja ajatuksiin, ja se harhailu alkoi puuduttaa pian niin paljon, että mietin jo, että nytkö ihan oikeasti tämä kauan jonottamani kirja jää kesken, nyt kun olen juuri viime postauksessa kirjoittanut huonojen kirjojen lukemisesta. 

Koska kirja on niin lyhyt, päätin kuitenkin sinnitellä sen kanssa, ja pian tapahtuikin pari suurta paljastusta, jotka saivat minut kiinnostumaan tarinasta enemmän. Mitenkään erityisen hyväksi se ei kuitenkaan mielestäni muuttunut missään vaiheessa, mutta kyllä tämän nyt loppuun asti kuitenkin sitten luki. Olipahan ainakin muistutus minulle itselleni, että ei kannata pelkän takakannen perusteella asettaa itselleen suuria odotuksia, sillä silloin kirja ei luultavasti tule niitä täyttämään.

Oma arvosana: ♛ ♛½

lauantai 17. joulukuuta 2016

Ajatuksiani huonojen kirjojen lukemisesta sekä tänä vuonna kesken jääneitä

Olen yleensä hyvä jättämään mielestäni huonot kirjat kesken. Välillä tulee ihan luovuttaja-olo, kun luen goodreadsistä sekä muiden kirjablogeista arvioita huonoista kirjoista, jotka on silti urheasti saatu luettua loppuun asti, ja sen jälkeen vasta muodostettu se oma rehellinen, analyyttinen mielipide! 

Ja sitten esimerkiksi oma goodreads avg-ratings-numeroni huitelee siellä lähempänä neljää. :D Koska yksinkertaisesti en vain saa niitä huonoja kirjoja luettua loppuun asti, jotta voisin niille minkäänlaista arvosanaa antaa. 

Pohdin, kuinka voin julistaa kirjan huonoksi, jos en sitä ensin kokonaisuudessaan lue? Eikö ole epäreilua kirjaa ja sen kirjoittajaa kohtaan tuomita teos vain yhden osan (yleensä alun) perusteella? Ja kaikkihan me tiedämme, että alusta huono kirja voi muotoutua täydeksi lemppariksi, kunhan tarina pääsee kunnolla käyntiin, ja sama tietenkin toisinkin päin. Tai kirjan voi hyvä tai huono loppu muuttaa täysin, joko pilata tai pelastaa. Ja jos kokonaisuutta ei tunne kokonaan, ei voi myöskään täysin tuomita. 

Valitettavasti kuvan kahvijuoma oli suurempi nautinto, kuin tämä kirja. :(

No, sen vuoksi en niistä kesken jääneistä juuri kenellekään huutele, tai ainakin yritän muistaa aina mainita sen, että oma mielipiteeni perustuu vain kirjan alkuun tai puoliväliin asti. Ensimmäiset sata sivua tuntuu olevan monelle mittari siitä, onko kirja lopulta lukemisen arvoinen vai ei. Minäkin yleensä kituutan sinne noin 100-sivulle asti, ennen kuin annan itselleni luvan luovuttaa. Siihen, onko kirja hyvä vai huono, vaikuttaa niin moni muukin asia kuin juoni. Esimerkiksi kirjoitustyyli, kertoja, aikamuoto, henkilöhahmot, suomennos ja niin edelleen. Omien kokemusteni mukaan nämä seikat ovat tulleet yleensä aika tutuiksi jo sadan sivun aikana, ja jos ei silloin mikään houkuttele minua kirjan pariin, ei se siitä todennäköisesti enää tule juuri paranemaankaan.

Lukeminen on minulle harrastus, jonka haluan olevan mukavaa! Tässä elämässä on jo muutenkin niin paljon kurjia velvollisuuksia, töitä ynnä muuta, että haluan edes harrastuksen säilyvän minulle 100% mielekkäänä. Jos minulla on huono kirja kesken, en yksinkertaisesti vain saa sitä luettua ilman itseni pakottamista. Ja miksi, oi miksi itseä sitten pitää pakottaa..?!? En tiedä, mutta vaikka yleensä luovutan nopeasti, olen joskus niin hölmö, että silti pakotan. 

Omaksi ostamieni kirjojen kanssa olen itselleni paljon julmempi. Ikään kuin rangaistukseksi pakotan itseni saamaan loppuun kirjan, josta olen maksanut rahaa. Kuulostaako tutulta? Kirjaston kirjat jäävät paljon helpommin kesken, ne kun eivät jää omaan hyllyyn muistuttamaan, että tätäkään et saanut luettua. Myös englanninkieliset jäävät helposti kesken, on vaan jotenkin niin helppo perustella itselleen, että kielestä se vain johtui.

Kirjan huonokuntoisuus ja irtonaiset kannet söivät lukuintoa tämän kirjan kohdalla.

No, tässä nyt kuitenkin pientä listaa niistä kirjoista, jotka jäivät kesken tänä vuonna. On niitä varmasti enemmänkin kuin kolme, mutta nyt en enää edes muista, mitä ne olivat!

Kirjoja, jotka jäivät kesken vuonna 2016:

♥ Jeffrey Eugenides: Virgin Suicides - Kauniina kuolleet
Tämä minulla jäi ihan juurikin kesken. Luin alle 300-sivuista kirjaa sivulle 112 asti, ja sitten tuumasin, että nyt riittää. En vain päässyt mukaan kirjan henkeen. Kirjan kerronta oli mielestäni sekavaa, en oikein tajunnut tarinaa tai sen pointtia, hahmot menivät sekaisin toistensa kanssa, ja ylipäätään koko kirja tuntui minusta niin yhdentekevältä, että olisin tosissani saanut pakottaa itseäni tämän kanssa.

♥ Pat Conroy: Aaltojen soitto
Luin kesällä Pat Conroyn Vuorovetten prinssin, ja se oli sellaista päätäpahkaista rakkautta ensi silmäyksellä, että olin jo ihan varma, että miehen muidenkin kirjojen on pakko olla yhtä tajunnanräjäyttävän ihania. Ja tällaiset odotuksethan voivat olla aika tuhoisia. En sanoisi, ettei tämä ollut hyvä, sillä alku kyllä vaikutti lupaavalta. Tämä kirja tuntui vain jo alkuun ihan liian pitkältä ja yksinkertaisesti vain väärältä juuri siihen hetkeen. Lukuintoani laski huomattavasti myös se, että kirjastosta saamani kappale oli todella huonossa kunnossa. Kun näin paksusta kirjasta on kannet oikeasti irti, hankaloittaa se jo konkreettisestikin kirjan lukemista aika paljon. Tekisi mieli sanoa, että kyllä minä tämän vielä joskus luen, mutta toisaalta taas olen huomannut sen, ettei kirjoihin, jotka on kerran hylännyt vain tule enää koskaan tartuttua. 

♥ B.A. Paris: Behind Closed Doors
Tämä trilleri oli kyllä sinänsä kiinnostava, että halusin tietää, miten se päättyy. Heti kun juoniasetelma oli selvinnyt, en kuitenkaan jaksanut lukea ihan kaikkea. Laskenkin tämän kesken jääneeksi, sillä päädyin harppomaan kirjaa, jätin kymmeniä sivuja välistä. Luin sieltä täältä sekä loppuratkaisun. Ja tuntuu, että tällä tyylillä en kyllä menettänyt tästä kirjasta juuri mitään. 


Sitten taas tänä vuonna lukemani kirja, joka tuntui alkuun huonolta, mutta oli lopulta ihan hyvä oli mielestäni Katherine Pancolin Krokotiilin keltaiset silmät. Meinasin jo 100-sivulla lopettaa, mutta koska tämä oli oma ostos, pakotin kuitenkin itseni. Ja pian sadan sivun jälkeen aloinkin tästä pitää, kun tarina lähti kunnolla rullaamaan.

Kirja, joka tuntui alkuun huonolta ja oli lopuksikin huono oli mielestäni Cornelia Funken Mustesydän, sekin omasta hyllystäni. Luin kirjaa ajatuksella, että kohta varmasti rakastun, mutta lopulta ollessani viimeisillä sivuilla, sain vain todeta, että tämän kanssa ei olisi kannattanut pakottaa itseään. Kirja oli alusta loppuun mielestäni tylsä. Vaikea enää perustella että miksi, mutta jokin siitä vain puuttui.


Minkälaisia ajatuksia teillä on mielestänne huonojen kirjojen lukemisesta, sinnittelettekö loppuun asti vai luovutatteko heti? Minua aina kiinnostaa, mistä muut saavat voimaa taistella loppuun ne tylsät ja huonot kirjat.

perjantai 16. joulukuuta 2016

Kuukausi kirjabloggaamista takana!

Eilen tuli kuukausi kuluneeksi siitä, kun perustin tämän blogin! Hullua, miten nopeasti aika on kulunut, toisaalta taas tuntuu, kuin siitä olisi jo pidempikin aika. Talvi tuntuu olevan nyt jotenkin niin paljon pidemmällä kuin silloin, ja kohtahan on jo joulu, ihanaa!


 

Kirjoja on tullut luettua tämän kuukauden bloggaamisen aikana seitsemän, mikä on itselleni jo hieman keskimääräistä suurempi nopeus. Bogi on varmasti antanut lisää innostusta lukemisharrastukseen, ja toisaalta olenhan ollut lähes koko tämän ajan lomalla, joten aikaa lukemiseen on ollut paljon enemmän kuin normaalisti. Olen tämän kuukauden aikana löytänyt myös tosi monta minulle uutta kirjablogia, ja niistä paljon lukuvinkkejä tulevaisuudelle, ja siitä olen todella iloinen!

Eipä tässä postauksessa kai mitään pointtia ollut, kunhan halusin huomioida tämän ensimmäisen virstanpylvään jotenkin. Olen ylpeä itsestäni, kun olen jaksanut keskittyä yhteen tiettyyn harrastukseen näinkin kauan. :D Pelkäsin aluksi, että entä jos innostus lopahtaa jo ensimmäisten postausten jälkeen, mutta tällä hetkellä inspiraatiota tuntuu riittävän vielä vaikka kuinka pitkälle. Toivon, että tästä tulisi vielä pitkäaikainen harrastus minulle.




Kuvituksena muutamia ottamiani kirjakuvia vuoden varrelta, kun en vielä pitänyt blogia. :)

maanantai 12. joulukuuta 2016

Chigozie Obioma: Kalamiehet

(The Fishermen, 2015, 336 s.)

Luettu 7.12. - 11.12.2016

Kalamiehet on nigerialaissyntyisen Chigozie Obioman esikoisromaani, joka kertoo neljästä veljeksestä Akuren kaupungissa Nigeriassa 1990-luvulla. Veljekset Ikenna, Boja, Obembe ja Benjamin ovat kalamiehiä. Isänsä ollessa toisessa kaupungissa pojat lähtevät ilman lupaa kalastamaan läheiselle Omi-Ala-joelle, joka on saastunut, kielletty paikka. Eräällä kerralla kalastamasta kotiin tullessaan pojat kohtaavat pelottavan kylähullun, joka ennustaa veljeksistä vanhimmalle, Ikennalle, että tämä joutuu ennen pitkää oman veljensä tappamaksi. Ennustusta seuraavat tapahtumat muuttavat lopulta poikien ja koko perheen elämän peruuttamattomalla tavalla. Veljeksistä nuorin, Benjamin, kertoo tarinaa pysytellen välillä nykyhetkessä, välillä palaten erityisiin tapahtumiin perheen menneisyydessä. Veljesten tarinan ohessa saadaan kokea myös pieni pala Nigerian historiaa, joka oli mielestäni todella mielenkiintoinen osa tarinaa. 

Tätä kirjaa oli mukava lukea leivinuunin lämmössä...
...lukukaveri sylissä... :)

Mielestäni Kalamiehet oli todella hyvä kirja. Minulle uuden kirjan aloittaminen on usein hieman hidasta, ja vie jonkin aikaa, ennen kuin pääsen hyväänkin kirjaan todella sisään. Kalamiehissä kiinnostava juoni imaisi minut heti mukaansa, ja olinkin koukussa jo ensimmäisestä luvusta lähtien. Mielestäni Kalamiehet on raaka tarina, jonka kieli on välillä jopa rumaa. Joissain kohdissa kirjaa minua suoraan sanottuna ällötti. Silti se kaikki oli niin taitavasti kirjoitettu, että pidin tämän lukemisesta paljon. Traagisia, surullisia ja onnellisiakin hetkiä ja veljesten välistä rakkautta, uskollisuutta ja ongelmia on kuvattu kirjassa mielestäni hyvin todentuntuisesti. Kirjailija onkin kertonut inspiroituneensa omista veljessuhteistaan. 

Kalamiesten tarinassa on myös toinen ulottuvuus, jonka kirjailija paljastaa jälkisanoissa. Itse tiesin tästä laajemmasta näkökulmasta jo ennen kirjan aloittamista, ja pakko sanoa, että jos en olisi tiennyt, en olisi varmaan itse edes tajunnut koko asiaa. Ehkä en vaan osaa pohtia lukemiani kirjoja tarpeeksi syvällisesti, en tiedä. :D Mutta nyt kun tuon laajemman tason tiesin jo etukäteen, luin kirjaa pitäen sen koko ajan taustalla mielessäni, ja kyllähän se antoi tarinaan ja lukukokemukseen lisää syvyyttä. 

Odotan nyt innolla, josko Obioma kirjoittaisi tulevaisuudessa jotain muutakin tämän tyylistä!

Oma arvosana: ♛ ♛ ♛ ♛

lauantai 10. joulukuuta 2016

Freddie Mercury: His Life in His Own Words (koonnut Greg Brooks & Simon Lupton)

Olen jo kauan ollut hieman Queen (ja erityisesti Freddie Mercury) -fani. Tämä kirja valikoitui luettavaksi siis puhtaasta mielenkiinnosta. Minulla on myös ylipäätään hieman taipumusta kiinnostua kauan sitten eläneiden legendojen elämäntarinoista. :D Tällaisissa tapauksissa, kun kyseinen henkilö on kauan sitten kuollut, löytyy tietoa mielestäni parhaiten kirjoista.


"I'm not going to be a star, I'm going to be a legend!"


(Freddie Mercury: His Life in His Own Words, 2006, 176 s.)

Freddie Mercury: His Life in His Own Words eroaa "perinteisistä" elämäkerroista siinä, että sen rakenne on aivan erilainen, oikeastaan se ei ole lainkaan edes elämäkerta. Useinhan tämän tyylisissä muusikon elämäntarina -kirjoissa kirjan "päätähti" itse on haamukirjailijan avulla laatinut omat muistelmansa, tai vaihtoehtoisesti jos kirjan tähti on jo kuollut, on kirjoittaja tehnyt runsaasti taustatutkimusta, haastatellut läheisiä, yhteistyökumppaneita ja puolituttuja ja saanut siitä aikaan kirjan. Tässä kirjassa niin ei kuitenkaan ole. Freddie Mercury kuoli vuonna 1991, eikä ole siis itse voinut osallistua tämän kirjan tekoon. Kuitenkin kaikki, mitä tämä kirja sisältää (esipuhetta, kuvatekstejä ja otsikoita lukuunottamatta), on hänen itse sanomaansa. Kirja kertoo siis juuri siitä, mistä sen nimikin kertoo, Freddie Mercuryn elämästä hänen omilla sanoillaan.


Kirja on jaettu lukuihin, joissa kussakin käsitellään tiettyä aihetta, joita ovat esimerkiksi Queenin perustaminen, Freddien oma lavapersoona, rakkaus, kuolema, ja niin edelleen. Otsikkoa seuraava luku koostuukin sitten täysin aiheeseen liittyvistä sitaateista, jotka kaikki ovat Freddien itsensä sanomia, osa niistä on lyhyitä lausahduksia ja osa jopa lähes puolen sivun mittaisia pätkiä. Sitaatit on kerätty eri lähteistä, lähinnä haastatteluista, joita Freddie vuosien varrella ehti antaa. Kirjan viimeisillä sivuilla on myös hakemisto aiheiden ja henkilöiden mukaan.

Kyseessä ei ole kuitenkaan mikään tietokirja Freddie Mercuryn elämästä tai Queenistä, joten jos tarkkaa tietoa haluaa, suosittelen lukemaan jonkin ihan toisen kirjan aiheesta. Enemminkin tätä lukiessa sai hieman tunnelmaa, pintaraapaisua siitä, minkälainen ihminen Freddie Mercury on mahtanut olla. Kirjaa ei löydy suomeksi käännettynä, mutta mielestäni se käännettynä menettäisikin lähes merkityksensä.

Tämän tyylistä kirjaa on mielestäni todella vaikea mitenkään arvostella. Mietin useaan kertaan lukiessani, miten huiman iso taustatyö kirjaa varten on varmasti tehty. Vaikka kaikki sitaatit ovat varmasti Freddien itsensä sanomia, jäin kuitenkin harmittelemaan sitä, ettei sitaattien yhteydessä lukenut, missä ja milloin ne on sanottu. Nyt ne jäivät hieman irrallisina leijumaan. Riippuen aiheesta, sitaatteja oli jopa useita aukeamia. Muutama sivu kerrallaan tämä oli oikein mielenkiintoista luettavaa. Kirjassa on noin 30 sivun välein myös runsaat kuvaliitteet, jotka olivat myös mukava lisä kirjaan. 



Minulle tulee usein muuten hieman tirkistelijä-olo lukiessani kirjoja, joissa jo kuolleiden julkisuuden henkilöiden elämän eri vaiheita, skandaaleja ja ongelmia on "riepoteltu" ympäriinsä. Sellainen hieman nolostunut ja tunkeileva olo, vähän kuin lukisin Seiskaa. Kuulostaako tutulta kenellekään, vai olenko ainoa, joka miettii tällaisia asioita? Tämän teoksen kohdalla sitä tunnetta ei kuitenkaan tullut, ehkä juuri siksi, että kaikki, mitä kirjassa lukee, on Freddien itsensä sanomaa, ja ollut siis jo aiemmin luettavissa jossain, nyt vain yksien kansien väliin aiheittain koottuna. Freddien äiti on myös laatinut kirjaan pienen esipuheen, ja sekin kai sai tämän kirjan tuntumaan jollain lailla hyvin hyväksyttävältä.

Onko tuttu kirja kenellekään? :) Onko siellä muita, jotka ylipäätään tykkäävät lukea tämän tyylisiä kirjoja?

keskiviikko 7. joulukuuta 2016

Louisa M. Alcott: Pikku Naisia

Kerroin viime postauksessa kohdanneeni harmillisen lukujumin, ja selättääkseni sen halusin lukea jotakin helppoa ja mukavaa, ja siihen sopi tällä kertaa Pikku Naisia. Kirja sopii muuten erittäin hyvin myös joulunajan lukemiseksi, nimittäin kirja alkaa joulusta ja päättyy jouluun. Tässä vinkki siis kaikille, jotka haluavat lukea jotain jouluista. :)

(Little Women, 1868, 255 s.)

Luettu 4.12. - 6.12.2016


Pikku Naisia on vanha lempparini jo ala-asteen ajoilta. Olen lukenut kirjan sekä sen jatko-osan Viimevuotiset ystävämme (uudemmissa painoksissa Pikku Naisia II?) kerran tai pari, ja muistan, että ne olivat yksiä lempikirjoistani, vaikken niiden tarinaa juuri enää muistanutkaan. Suurin osa mieleeni jääneistä kohdista taitaa olla peräisin vuoden 1994 elokuvasta (jossa näyttelivät mm. Winona Ryder ja Christian Bale), jota myös rakastin!

Pikku Naisia on tarina Marchin perheen neljästä tyttärestä, toinen toisilleen rakkaista siskoksista Amerikan sisällissodan aikaan. Siskoksista vanhin, Meg, on kaunis ja kiltti, mutta hieman turhamainen, toiseksi vanhin isosisko Jo sen sijaan poikamainen rasavilli, joka rakastaa kirjoittamista. Toiseksi nuorin Beth on ujo, arka ja rauhallinen, mutta kaikille aina ystävällinen. Nuorin Amy taas on hieman itsekäs, mutta pohjimmiltaan hyväsydäminen. Tyttöjen elämään liittyy myös naapurissa asustava rikas, mutta yksinäinen poika, Laurie, josta tulee siskoksille korvaamaton ystävä.

Pikku Naisia on hyvin lämminhenkinen tarina alusta loppuun. Kirja kertoo siskosten elämästä vuoden ajan; siitä, kuinka he löytävät erilaisia keinoja selvitä arjen koettelemuksista, kun isä on lähtenyt sotaan. Vuoden aikana jokainen siskoksista kohtaa oman kompastuskivensä, oman suurimman vaikeutensa, joiden ylittämisessä tyttöjen ymmärtäväinen äiti on läsnä auttaen ja neuvoen. Tyttöjen äiti on viisas ja rakastava hahmo, jolta löytyy ratkaisu lähes joka tilanteeseen. Minulle tulikin yllätyksenä se, kuinka opettavainen Pikku Naisia loppujen lopuksi onkaan. En tätä puolta kirjasta juurikaan muistanut, tai sitten en nuorempana tätä lukiessani ollut edes tajunnut sitä. Minua kirjan opettavainen asenne ei kuitenkaan häirinnyt, vaan aloin jopa itse lukiessa miettimään, mitkä ovat oman luonteeni karikot, joihin voisin kiinnittää enemmän huomiota. :D

Näin vanhaksi kirjaksi Pikku Naisia oli todella helppolukuinen, mutta toisaalta onhan se tyttökirja, joka on suunnattu minua paljon nuoremmille(kin) tytöille. Toinen lapsuuden lempparini Anna-kirjat alkoi tämän myötä myös uudelleen kiinnostamaan, ja voisinkin jossain vaiheessa yrittää palata myös niiden maailmaan, olisi hauska nähdä, onko se säilynyt samanlaisena kuin muistoissani.

Pikku Naisilla on niin paljon nostalgia-merkitystä minulle, etten tällä kertaa osaa antaa sille arvosanaa. Ihan lempikirjoihin se ei kuitenkaan nyt aikuisena enää pääse. 

sunnuntai 4. joulukuuta 2016

Sarah Winman: Kani nimeltä jumala

(When God Was a Rabbit 2012, 325 s.)

"Veli ja sisko.
Tarina lapsuudesta ja varttumisesta,
ystävyydestä ja perheistä, rakkaudesta
ja tragediasta ja kaikesta sillä välillä.
Tarina uusista aluista."

Luettu 29.11. - 4.12.2016

Kani nimeltä jumala oli varsin ihana kirja. Mielestäni merkki onnistuneesta kirjaostoksesta on se, että kirjan haluaa lukea heti paikalla. Ja niin juuri kävi tämän kanssa. Minulla oli suuret odotukset.

Kani nimeltä jumala on tarina Ellystä ja tämän isoveljestä Joesta, lapsuudenystävä Jenny Pennystä sekä joukosta rakkaita perheenjäseniä ja ystäviä. Kirjan kertojana on Elly, joka johdattaa lukijaa ensin lapsuudessaan, 60-70-lukujen Essexissä ja Cornwallissa. Lopulta puolivälin kohdalla hypätään aikuisuuteen, 2000-luvun alun Lontooseen ja Manhattanille. 

Varsinaista juonta ei ole, vaan tarina kertoo Ellyn ja kumppaneiden elämän keskeisistä hetkistä ja vaiheista, joista osa on ihanan arkisia ja osa täysin uskomattomia. Tarinan hahmot ovat ihanan persoonallisia ja sympaattisia, heistä alkaa todella pitää sivujen edetessä. Elly on myös todella hauska kertoja. Kirja käsittelee välillä hyvin traagisiakin asioita, mutta silti tarinassa on jatkuvasti läsnä jotenkin lämmin ja kepeä tunnelma, kuitenkaan ilman, että vaikeita asioita vähäteltäisiin. Perheen välistä rakkautta ja kipupisteitä on mielestäni onnistuttu kuvaamaan todella hyvin. 

Kaiken kaikkiaan siis aivan ihana kirja. Mutta ei täydellinen. Tiesin jo oikeastaan heti ensisivuilta lähtien, että tämä on juuri sen tyylinen kirja, joista yleensä pidän. Mutta silti jokin hidasteli minua tämän  kanssa. Lukuinto on ollut viime päivinä tiessään. En tiedä, johtuuko se lomasta vai mistä. Olin ajatellut, että kun aikaa on loputtomasti, en muuta haluaisikaan tehdä kuin lukea, mutta jokin on nyt tökkinyt. Ja en haluaisi syyttää siitä tätä kirjaa, koska kyllä minä siitä tosiaan pidin. Kuitenkin jo aika alussa huomasin, että minun oli jotenkin vaikea keskittyä siihen. Vaikka teksti on todella helppolukuista eikä todellakaan puisevaa tai tylsää, huomasin useaan kertaan, että olin juuri lukenut puoli sivua tajuamatta juurikaan lukemaani. Tämä hetki oli ehkä väärä tämän kirjan lukemiseen, ja varmaan järkevintä olisikin ollut jättää tämä odottamaan parempaa lukuhetkeä, mutta en vain tykkää jättää kesken aloittamiani kirjoja, jotka haluan kuitenkin joskus lukea (niihin on sitten niin vaikea palata). Aionkin lukea tämän vielä joskus uudestaan. Olen aika lahjakas unohtamaan lukemieni kirjojen juonet, joten ehkä saisin tästä hieman myöhemmin vielä suuremman lukunautinnon.

Minulle tuli muuten varsinkin kirjan alkupuoliskosta jotenkin mieleen (ihana) elokuva nimeltä Ikuiset ystävät (Beaches, 1988), ehkä Jenny Pennyn hiusten takia? Juonellisesti niissä ei paljon samaa ollut, mutta jotenkin siitä tunnelmasta. :)

Oma arvosanani: ♛ ♛ ♛ 


tiistai 29. marraskuuta 2016

Löytöjä

Rakastan kirjakaupoissa kiertelyä, mutta koska olen köyhä opiskelija, en lähes koskaan raaski ostaa niistä mitään, jopa 30€ yhdestä kirjasta vaan on harmillisen suuri summa. Lisäksi suurin osa minua eniten kiinnostavista kirjoista on hieman vanhempia, eikä niitä välttämättä enää uutena edes löydä! Sen vuoksi yksi elämäni suurimmista pienistä iloista onkin kierrellä antikvariaatteja ja kierrätyskeskuksia ja metsästää niistä vanhoja lempikirjoja omaan hyllyyn. 

Se tunne, kun löytää jotain kauan etsimäänsä hyväkuntoisena ja hyvällä hinnalla on jotain niin riemastuttavaa! Minua ei ollenkaan haittaa ostaa kirjoja käytettynä, päin vastoin, kirjassa saakin olla merkkejä siitä, että sitä on luettu. Uusissa kirjoissa on puolensa, mutta pidän hyvin paljon myös vanhoista kirjoista, niiden tuoksusta ja siitä, että sivut kääntyvät helposti ilman uutuuden kankeutta. (:D) Mieluiten ostan siistissä kunnossa olevia kovakantisia, mutta silloin tällöin kelpuutan jonkun pokkarinkin matkaan.


Ja hupsista.
Tänä syksynä en ole ostanut juuri mitään, mutta nyt tulikin sitten tehtyä kahtena peräkkäisenä päivänä varsin mainiot löydöt. Eilen nimittäin tein auringonpaisteen kunniaksi pitkän kävelylenkin ja poikkesin samalla SPR:n Kontissa, ja siitä innostuneena kävimme vielä tänään poikaystävän kanssa kierrätyskeskuksessa. Ja niiltä reissuilta tulikin sitten raahattua lähes nolostuttavan suuri kasa kirjoja kotiin:

♥ Susan Abulhawa: Jeninin aamut 
♥ John Irving: Garpin maailma 
♥ Kamila Shamsie: Poltetut varjot 
♥ Sarah Winman: Kani nimeltä jumala 
♥ Kjell Westö: Kangastus 38
♥ Carlos Ruiz Zafón: Tuulen varjo

Nämä eivät nyt ole sitä ikuisuuslemppari-kategoriaa, vaan ennemminkin kirjoja, joita olen himoinnut päästä lukemaan jo pitkään! Suunnilleen yhden euron taisin maksaa kirjoista per kappale, ainoa hieman kalliimpi oli tuo Westö (5€), mutta se onkin lähes uudenveroisessa kunnossa, kuten toki muutkin näistä. 

Lähes yhtä hauskaa onkin sitten mielestäni se, kun myöhemmin pääsee järjestämään kirjahyllystä tilaa uusille kirjoille. Tulikin nyt mieleen, että pitäisi taas ottaa itseä niskasta kiinni ja viedä omastakin hyllystä kierrätykseen ne kirjat, joista ei enää niin välitä.

Sellaista! Eipähän taas vähään aikaan lopu lukeminen kesken. Löytyikö kasastani tuttuja kirjoja? Olisi kiva kuulla kommenttia. :)

maanantai 28. marraskuuta 2016

J.K. Rowling, John Tiffany & Jack Thorne: Harry Potter ja kirottu lapsi - Osat yksi ja kaksi

(Harry Potter and the Cursed Child, Parts One and Two, 2016, 444 s.)

Luettu 24.11. - 28.11.2016

No niin. Nyt on sitten tämäkin luettu. Kuten hyvin monille, myös minulle alkuperäiset Harry Potterit ovat olleet yksiä elämäni tärkeimmistä ja rakkaimmista kirjoista, jo vuodesta 2001 jolloin niiden maailmaan ensimmäisen kerran sukelsin. Kasvoin kirjojen mukana, uusimmat osat piti varata kirjakaupasta jo viikkoja ennen niiden ilmestymistä (etten vaan vahingossakaan jäisi ilman) ja kavereiden kanssa sitten kilpailtiin siitä, kuka luki uutuuden nopeiten. Minulta löytyy tälläkin hetkellä yöpöydältä Hermionen taikasauva, joka on muuten kärkeen syttyvän valonsa ansiosta todella kätevä yöllä vessaan mennessä. :D

Olisin ollut ehkä jopa hieman onnellisempi, jos Kuoleman varjelukset olisi jätetty ilman sitä "yhdeksäntoista vuotta myöhemmin" -epilogia. Tiedän, että moni on tästäkin kanssani samaa mieltä. Olisin halunnut jättää rakkaiden hahmojen kohtalot avoimeksi, ja itse pohtia, mihin tulevaisuus heidät vie. Samasta syystä olin todella ennakkoluuloinen tämän kirjan suhteen, olin jopa vähän alustavasti päättänyt, etten siitä kyllä aio tykätä. Hyvin pitkään mietinkin, kannattaako minun ylipäätään sitä lukea, mutta itseni tuntien tiesin, että ennen pitkää sortuisin kuitenkin uteliaisuuteen, joten sama vain lukea kirja heti "alta pois". Ja tällä kertaa kävikin sitten hyvä tuuri kirjastovarausten kanssa, ja sain tämän melkein heti itselleni lainaan.

Harry Potter ja kirottu lapsi on tosiaan näytelmä, ja se tekeekin siitä hyvin erilaisen lukukokemuksen verrattuna aiempiin Harry Potter -kirjoihin. Minulle Harry Pottereissa on aina ollut tärkeää se velhomaailmassa vallitseva lämmin ja ihana tunnelma, johon on päässyt sisään kirjoja lukemalla. Koska Harry Potter ja kirottu lapsi on näytelmä, luodaan tunnelma tietenkin näyttämöllä, näyttelijöiden, lavasteiden, musiikin ja tehosteiden avulla, jolloin kirjaversion tehtäväksi jää kertoa juoni ja vuorosanat. En ole juuri muita näytelmiä lukenut, ja alkuun hieman häkellyin, kun tarina vuorosanoineen eteni niin nopeasti, etten itse meinannut pysyä mukana. Lukiessa minun piti ihan oikeasti kiinnittää huomiota siihen, kenen repliikkiä milloinkin luin. Totuin tyyliin kuitenkin hyvin nopeasti.  Näytelmä oli todella nopealukuinen. Itse luin tätä useamman päivän kiireiden (ja uusien Gilmore girls -jaksojen..) takia, mutta tämä on kirja, jonka lukisi halutessaan helposti yhdessä päivässä.

Koska kirja eroaa koko kertomistyyliltään niin radikaalisti aiemmista osista, ei sitä juurikaan tule vertailtua niihin. Ja se tekeekin mielestäni kirotusta lapsesta hyvän. Kun onnistuin lukemaan näytelmää sillä mielellä, että se on erillinen osa tarinaa, pystyin jopa nauttimaan siitä. Pidin uusista hahmoista, enkä edes kertaakaan ärsyyntynyt siitä, millaisessa valossa vanhat hahmot oli esitetty. Juoni oli mielestäni hyvä ja koukuttava, mutta ei se silti yltänyt lähellekään aiempia Harry Potter -kirjoja. Mutta se ei haittaa. Harry Potter ja kirottu lapsi on tarina, jota oli mukava lukea, ja jonka saatan joskus lukea uudelleenkin. Olisi kyllä mahtavaa nähdä tämä näytelmänä.

Oma arvosanani: ♛ ♛ ♛

torstai 24. marraskuuta 2016

Anne Brontë: Wildfell Hallin asukas

(The Tenant of Wildfell Hall, 1848, 495 s.)
Luettu 13.11. - 24.11.2016

Luin alkukesästä Charlotte Brontën Kotiopettajattaren romaanin ja se oli rakkautta ensi sivulta lähtien. Siitä asti muutkin Brontët ovat kiinnostaneet. Humiseva harju on ollut lukulistalla jo pitkään, mutta olen mieltänyt sen jotenkin niin synkäksi, että vielä ei ole tullut sen aika. Siskoksista nuorimman, Anne Brontën Wildfell Hallin asukas löytyi Kontista muutamalla hassulla eurolla. Kansikuvasta tuli mieleen lähinnä ne markettien kassoilla myytävät romantiikka-pokkarit, mutta takakansiteksti kuullosti lupaavalta. En ollut tiennyt tällaisen kirjan olemassaolosta mitään, ja hieman goodreads-arvosteluja luettuani huomasin, että moni muukin sanoi samaa. Kenties Anne onkin kirjailijana jäänyt hieman vanhempien siskojensa tunnetumpien teosten varjoon.

Wildfell Hallin asukas alkaa siitä, kun herrasmiesmaanviljelijä Gilbert Markhamin naapuriin, vanhaan ja kylmään Wildfell Hallin linnaan muuttaa kaunis ja salaperäinen Helen Graham pienen poikansa kanssa. Helenin salaperäinen menneisyys herättää Gilbertin kiinnostuksen, ja lähes puolet kirjasta viekin Helenin päiväkirja, jonka hän antaa Gilbertille luettavaksi, kertoakseen elämäntarinansa. Helenin päiväkirja on synkkää ja surullista luettavaa. Se alkaa vuosien takaa, Helenin ollessa vielä nuori ja onnellinen, ja kertoo alusta lähtien tarinan tämän elämästä hirviömäiseksi muuttuvan aviomiehen kanssa. 

Kirja on ollut aikanaan feministinen kannanotto siihen, onko naisella oikeus jättää aviomiehensä tullessaan kaltoin kohdelluksi. Itse tätä lukiessani tulin välillä niin vihaiseksi, että sain lähes kyyneleet silmiini. Vaikka nykypäivänä meillä länsimaissa onkin naisina oikeus erota ja saada oikeutta, on silti joissakin maailman kolkissa vielä lähes sama tilanne, kuin tässä 1800-luvun kirjassa. Ja se on aika järkyttävää.

Kirjana Wildfell Hallin asukas on siis varsin synkkä, ei todellakaan mikään romanttinen hömppä, kuten aluksi hieman oletin. Pidin tästä kirjasta kuitenkin, kunhan pääsin kunnolla alkuun. Teksti oli mielestäni välillä hyvinkin hidaslukuista, jostain syystä varsinkin niissä osissa, joissa Gilbert toimi kertojana. Verratessani esimerkiksi Kotiopettajattaren romaaniin, tuntui kieli minusta hyvin paljon vanhahtavammalta, mutta tietysti kirjailijoiden eri tyylien lisäksi suomennoksella (ja suomentamisvuodella) voi olla hyvinkin suuri rooli tässä. Kirja on myös hyvin uskonnollinen ja päähenkilö Helen todella hurskas ja välillä ärsyttävänkin täydellinen, mitä moni nykyajan lukija saattaa vierastaa. Yritin itse lukea tätä sillä ajatuksella, että kirja edustaa aikaansa, 1800-lukua, jolloin uskonto luonnollisestikin oli nykyistä suuremmassa osassa myös kirjallisuudessa.

Loppujen lopuksi nautin tämän lukemisesta, ja mietin juuri, että voisin ottaa loman tavoitteeksi katsoa tästä myös 1996-vuonna tehdyn BBC:n minisarjan, joka näyttäisi löytyvän kirjaston hyllystä dvd:nä.

Oma arvosanani: ♛ ♛ ♛½

Löytyykö muita Brontën sisarusten kirjoja, (erityisesti Wildfell Hallin) lukeneita, mitä mieltä olette? :)

sunnuntai 20. marraskuuta 2016

Kjell Westö: Leijat Helsingin yllä

(Drakarna över Helsingfors, 1996, 527s)

Luettu: 5.11. - 12.11.2016

Leijat Helsingin yllä on ensimmäinen lukemani kirja Kjell Westöltä. Tiestin kyllä suunnilleen mitä kaikkea Westö on kirjoittanut, mutta en vain ollut saanut aikaiseksi itse tutustua hänen tuotantoonsa sen lähemmin. Olen jostain syystä ylipäätään todella huono lukemaan suomalaista kirjallisuutta, ja tänä keväänä sitten päätin, että haluaisin tehdä asiaan muutoksen. Leijat Helsingin yllä tulikin sitten vastaan kovakantisena ja hyvän hintaisena kierrellessäni Helsingin antikvariaatteja, joten se lähti omaan hyllyyni sen enempiä miettimättä.

Leijat Helsingin yllä kertoo suomenruotsalaisesta Riku Bexarista ja hänen perheestään ja lähipiiristään, osittain jopa kolmessa eri sukupolvessa. Varsinaista juonta kirjassa ei ole, vaan se on lähinnä kuvaus henkilöidensä elämästä Helsingissä, 1970-luvulta 1990-luvulle. Ja itseeni se ainakin upposi. Olin tämän kirjan kohdalla (omien ennakkoluulojeni vuoksi) varautunut hitaaseen alkuun  ja pitkään luku-urakkaan, joka kuitenkin lopulta palkittaisiin. Niin ei kuitenkaan käynyt, vaan jäin totaalisesti koukkuun jo ensimmäisten sivujen kohdalla. Kirjan alkupuolisko oli muutenkin omasta mielestäni paras osa kirjaa, loppua kohden oloni muuttui jotenkin hieman ankeaksi, mutta siinä vaiheessa hahmoihin oli ehtinyt jo kiintyä niin syvästi, että jokainen uusi käänne todella kiinnosti.

Kirjassa vuorottelevat kertojina Riku, Rikun sisko Marina sekä ulkopuolinen kertoja. Itse pidin tästä ratkaisusta. Rikua ja Marinaa pääsi lähelle heidän ollessaan kertojina, mutta ulkopuolisen kertojan kautta pääsi enemmän osaksi muidenkin kirjan henkilöiden ajatuksia. Ajan vaiheita, paikkoja, henkilöitä ja tapahtumia on kuvailtu kirjassa niin todentuntuisesti, että välillä tuntui, kuin lukisin tositarinaa, Riku Bexarin ja kumppaneiden oikeaa elämäkertaa fiktiivisen romaanin sijaan. Tarinasta paistaa läpi kirjailijan mahtava tietämys Helsingin historiasta ja eri paikoista. Helsingin tunteminen saakin kirjan tuntumaan entistä mielenkiintoisemmalta. Olen itse asunut Helsingissä nyt reilut kolme vuotta, ja kadunnimet vilisivätkin kirjan sivuilla osittain tuttuina, osittain tuntemattomina. Itselläni alkoi aina tätä lukiessa tehdä mieli lähteä kävelylle Munkkiniemen/Munkkivuoren seuduille tutustumaan paikkoihin paremmin. Luultavasti Helsinkiä lainkaan tuntematta olisin menettänyt tarinasta siivun. Suosittelen kuitenkin kaikille, asuinpaikasta riippumatta! (vai olenko ainoa, joka ei ollut  tätä vielä lukenut?)

Omassa hyllyssäni odottelee Westöltä myös Missä kuljimme kerran, johon aion ehdottomasti syventyä heti, kun tulee oikea hetki siihen!


Oma arvosanani: ♛ ♛ ♛ ♛

lauantai 19. marraskuuta 2016

Pat Conroy: Vuorovetten prinssi

The Prince of Tides, 1986, 672 s. Kuva vuoden 1991 elokuvasta.

Vuorovetten prinssi kertoo Wingon perheestä Yhdysvaltojen syvässä etelässä. Perheen poika Tom Wingo on nyt jo aikuinen mies saadessa puhelinsoiton: hänen kaksoissisarensa Savannah on yrittänyt itsemurhaa. Tomin täytyy matkustaa New Yorkiin auttamaan Savannahin psykiatria tri Susan Lowensteinia, toimimaan Savannahin muistina. Tarinassa kuljetaan vuorotellen Tomin, Savannahin ja isoveli Luken lapsuudessa Etelä-Carolinassa, vuorotellen taas kirjan nykyhetkessä, 80-luvun New Yorkissa. Tarinan edetessä sisarukset kasvavat nuoriksi ja aikuisiksi Tomin kertomissa muistoissa. 

Vuorovetten prinssi on samaan aikaan kaunis ja kammottava kertomus tulehtuneesta perheestä, vuosikausien katkeruudesta ja siitä, kuinka katkeruuden taustalta löytyy silti rakkautta. En voi kuin ihailla sitä, miten uskomattomasti Pat Conroy onnistuu kertomaan tarinan. Tom, Luke ja Savannah on onnistuttu kirjoittamaan niin elävästi, että tuntuu, kuin lukisin omista ystävistäni. Lukiessani tunsin olevani tapahtumapaikoilla oikeasti läsnä, pystyin haistamaan meriveden, auringon ja katkan tuoksun samoin kuin New Yorkin ruuhkat. 

Vuorovetten prinssi tuli luettua kesän lämpimimpinä päivinä, parvekkeella mansikoita syöden, ennen töitä aamupalapöydässä ja iltaisin myöhään valvoessa. Sen jälkeen on tullut luettua kymmeniä muitakin, mutta tämä jäi mieleeni kirkkaana ja loistavana. Ja kun jotain rakastan, on minun jostain syystä todella vaikea perustella miksi. Vuorovetten prinssiin rakastuin todella nopeasti, todella syvään. Se kuuluu niihin kirjoihin, joiden voin todella sanoa olevan yksi elämäni parhaista. Toki tiedostan, että kirjalla on myös huonot puolensa, muun muassa eräs hieman pitkälle venytetty ja epäuskottava juonenkuvio lopussa, mutta nautin joka sivusta siitä  huolimatta. Tämä oli kirja, jota teki mieli ahmia, mutta silti säästellä, jotta se ei loppuisi, tarina, josta ei olisi halunnut päästää irti.

Kirjasta on tehty vuonna 1991 myös elokuva, jonka olen nähnyt muutamaan kertaan. Kirja vaikutti minuun lopulta niin syvästi, että luettuani sen ei aikaisemmin rakastamani elokuva tuntunut enää juuri miltään. Lukiessani huomasin pian, että elokuva on tehty täysin eri lähtökohdista, ja suosittelenkin kirjaa ehdottomasti myös niille, joille elokuva oli pettymys. Tämä ihana alkumusiikki muuten  kiteyttää kirjan tunnelmaa mielestäni aika hyvin. <3


Välillä sitä muuten ihmettelee niitä sattumia, jotka ohjaavat hyvien kirjojen äärelle. Ostin pari vuotta sitten uuden kirjahyllyn, johon jäi harmillisen paljon tyhjää tilaa. Käydessäni sitten äitini luona, oli hän siivonnut omasta varsin ylipursuavasta kirjahyllystään sivuun ne, jotka joutaisivat kierrätykseen. Sieltä pinon keskeltä pilkisti tämä, hieman kärsinyt paksu kirja, jota äiti itsekään ei ollut tainnut koskaan lukea. Olin nähnyt Vuorovetten prinssi -elokuvan ja siitä kovasti pitänyt, mutta ajattelin, etten tuota varmaan tule koskaan lukemaan. Silti otin sen itselleni, sillä tarvitsinhan jotain täytettä uuteen hyllyyni! :D Yli vuotta myöhemmin, itse kirjahyllyäni siivotessani poimin tämän käteeni ja aloin huvikseni selailla, ilman sen suurempia suunnitelmia ryhtyä lukemaan. Pari tuntia myöhemmin löysin kuitenkin itseni sohvalta, edelleen kirja kädessä, ja loppu onkin historiaa.

Oma arvosanani:♛ ♛ ♛ ♛ ♛

Onko kirja, elokuva tai Pat Conroy sinulle tuttu? 

perjantai 18. marraskuuta 2016

Lukusuunnitelmia lomalle

Nyt kun on blogissa alkuesittäytyminen hoidettu, voidaankin jo siirtyä kirjojen pariin! Tämä syksy on kulunut ahertaessa niin koulunpenkillä kuin kahdessa eri harjoittelussakin, milloin mistäkin asiasta stressaten, mutta nyt on aika hetkeksi levähtää. Tänään alkoi nimittäin vihdoin ja viimein kauan odotettu ja todellakin ansaittu, lähes kahden kuukauden joululoma opiskeluista. Voi kyllä! :)

Ja koska rakastan suunnittelua ja erilaisten listojen tekemistä, niin tässä hieman listausta siitä, mitä haluaisin lomalla lukea:


Anne Brontë: Wildfell Hallin asukas
No okei, heti ensimmäisessä kohdassa hieman huijaan. Tätä en ole nimittäin varsinaisesti suunnitellut lomalukemiseksi, vaan tämä minulla on juuri nyt kesken. Mutta koska loma alkoi juuri, laskettakoon se listalle mukaan! Wildfell Hallin asukas on tähän mennessä ollut ihana, mutta varsin hidaslukuinen. Kirja on tottakai vanha, ja sisältää erittäin pitkiä lauseita ja välillä hieman puuduttaviakin luontokuvauksia. Innolla kuitenkin odotan, mihin tarina kuljettaa.



J.K. Rowling, John Tiffany & Jack Thorne: Harry Potter ja kirottu lapsi
Laitoin tämän varaukseen jo useampi kuukausi sitten (jääden silti varaussijalle 127), ja yllätyksekseni sainkin jo näin pian suomennoksen ilmestymisen jälkeen viestiä kirjastolta, että tämä olisi nyt noudettavissa. Alkuperäinen sarja on minulle niin rakas, että vähän on ristiriitaiset tuntemukset sen suhteen, haluanko tätä oikeasti edes lukea. Tulin sitten siihen tulokseen, että lopulta uteliaisuus kuitenkin voittaisi, joten parempi lukea tämä heti alta pois.

Joyce Carol Oates: Blondi
Luin viime joulun välipäivinä Joyce Carol Oatesin Sisareni, rakkaani, joka oli ihan huikea! Jäin koukkuun jo ensimmäisten sivujen kohdalla, ja lomalla kun ei ollut pakko mennä minnekään, tulikin istuttua muutama pakkaspäivä aika tiiviisti nenä kiinni kirjassa. Edes kirjan ahdistava tunnelma ei lannistanut joulun onnellisuuden keskellä. Nautin kirjasta niin paljon, että haluaisin kokea seuraavankin Oatesini juuri joulunpyhien aikaan, ja siihen valikoitui nyt sitten Blondi. Olen kuullut Blondista todella paljon hyvää, ja olen jo päättänyt innostuvani siitä yhtä paljon kuin viimevuotisestakin. Edes hurja sivumäärä ei kauhistuta, lomallahan sitä ehtii.

Agatha Christie: Hiirenloukku
Olen lukenut tämän joskus ennenkin... yläasteella? Minkäänlaisia muistikuvia tästä ei ole, muuta kuin että pidin. Murha lumen saartamassa kartanossa kuulostaa talvisuudessaan niin houkuttelevalta tarinalta, että tämä voisi olla oivallinen myöskin joulun aikaan. Hiirenloukku sisältää päätarinan lisäksi 7 muutakin Agatha Christien novellia.

Jane Austen: Viisasteleva sydän / Järki ja tunteet / Ylpeys ja ennakkoluulo
Mikäli Wildfell Hallin jälkeen vielä jaksan, jouluna voisi olla ihanaa uppoutua johonkin Austeniin. Ylpeys ja ennakkoluulo tuli luettua vuosia sitten lukiossa, kun taas Järki ja tunteet ja Viisasteleva sydän ovat itselleni vielä tuntemattomia. Onnekseni kaikki löytyvät omasta hyllystä. Mikäköhän näistä olisi paras?







































Mielenkiintoista katsoa sitten loman jälkeen, mitä tulikaan luettua. Mitenkään orjallisesti en aio suunnitelmaa noudattaa, vaan sen mukaan mennään, mikä tuntuu hyvältä. Ja tärkeintä kuitenkin se, että tulee levättyä ja rentouduttua kunnolla.

Onko kukaan muu ehtinyt vielä miettiä joulun lukemisia? :) 



tiistai 15. marraskuuta 2016

Alku

Ajatus omasta kirjablogista syntyi viime yönä noin kello 2. Pyöriskelin levottomana sängyssä ja mietin aamuista herätystä, joka koittaisi jo muutaman tunnin päästä, kunnes keksin sen. Oma kirjablogi!

Haluan blogata kirjoista, koska lukeminen on nykyään rakkain harrastukseni. Rakkaus lukemiseen syttyi reilu vuosi sitten, sitä ennen olin lukenut noin pari kirjaa vuodessa. Goodreadsia olen näpytellyt omaksi ilokseni nyt noin vuoden, ja kirjablogeja selaillut muutaman kuukauden verran. Pikkuhiljaa heräsi kiinnostus kirjoittaa itsekin, kunnes se lopullinen inspiraatio sitten iski viime yönä.

Luen kirjoja laidasta laitaan: kirpputorilöytöjä, kauan himoittuja kirjastovarauksia, silloin tällöin (mutta harvemmin) uutuksiakin. Saavuttamattomana tavoitteena on myös lukea kaikki omaan hyllyyn haalitut kirjat. Luen sitä, mitä mieli tekee, useimmiten romaaneja. Genrellä ei ole niin väliä, minuun uppoaa lähes mikä tahansa, aina klassikoista hömppään - niin kauan, kuin kirja on mielestäni hyvä. Kovinkaan huonoja kirjoja en jaksa taistella loppuun, maailmassa on ihan liikaa hyviäkin odottamassa. 

Lukeminen kuuluu lähes jokaiseen päivään. Luen kotona omassa pienen lukunurkkaukseni nahkanojatuolissa. Erityisen iloinen olen siitä, että olen (kiitos erittäin stressaavan opiskeluvuoden) oppinut lukemaan myös silloin, kun olen väsynyt, ja tuntuu, ettei virtaa riitä muuhun. Lukeminen on minulle ihana rentoutumiskeino, varsinkin kun yhtälöön lisää vielä kupillisen teetä ja pienen palan suklaata.

Tulen kirjoittamaan blogiin jo lukemistani kirjoista, lempikirjoistani sekä niistä kirjoista, joita en ole vielä lukenut, mutta haluaisin. Rakastan myös kaikenlaisia listaamisia, joten luultavasti blogi tulee sisältämään niitäkin jonkin verran. Kaikki blogissa esiintyvät "kirja-arviot" perustuvat vain ja ainoastaan omiin mielipiteisiini, enkä kuvittele olevani kriitikko tai tietäväni enempää kuin kukaan muukaan. 

Jos tänne joku joskus eksyy, niin olisi mahtavaa vaihtaa ajatuksia ja mielipiteitä, kaikenlaiset kommentit otetaan lämmöllä vastaan. Tervetuloa!! :)