Joyce Carol Oates: Blondi

Blonde, 2000 (Otava 2001), 943 s.

Luin vuosi sitten joulun aikoihin Joyce Carol Oatesin kirjan Sisareni, rakkaani. Pidin siitä todella paljon, ja siitä lähtien kirjailijan muutkin teokset, ykkösenä Blondi, kiinnostivat kovasti. Oatesin omaperäinen kirjoitustyyli yhdistettynä Marilyn Monroen tarinaan kuulosti sellaiselta yhdistelmältä, että se olisi pakko päästä lukemaan. Nyt se on sitten luettu. Blondi. Järkäle, jonka lukemista odotin kauan, ja johon oli lopulta hyvin vaikea tarttua. Jonka lukeminen oli aluksi takkuavaa, sitten koukuttavaa ja lopuksi niitä molempia yhtä aikaa. Paras sana, jolla voisin kuvailla tätä koko lukukokemusta, olisikin varmasti ristiriitainen.

"Norma Jeane Baker on kiharapäinen, isätön tyttö, joka jumaloi äitiään Gladysia. Mutta Gladys laittaa "lääkevettä" Norma Jeanen juomaan, kylvettää tulikuumassa vedessä, ajaa autolla pensaspalojen keskelle. Gladys viedään mielisairaalaan, Norma Jeane orpokotiin."Vielä minä saan teidät rakastamaan itseäni", Norma Jeane sanoo."

Blondi on fiktiivinen elämäkerta Norma Jeane Bakerista, joka tunnetaan tänäkin päivänä paremmin nimellä Marilyn Monroe. Norma Jeane kasvaa ujosta lapsesta häikäisevän kauniiksi nuoreksi naiseksi Los Angelesin piirikunnan holhokkina, ja solmii ensimmäisen avioliittonsa jo 16-vuotiaana. Ruskeahiuksisen Norma Jeanen matka legendaariseksi Vaaleaksi näyttelijättäreksi ei kuitenkaan ole helppo. Viettelevän ja seksikkään blondin sisällä asustaa älykäs, mutta eksynyt ja yksinäinen tyttö, joka kaipaa vain rakkautta, mutta rakkauden sijaan tuleekin hyväksikäytetyksi Studion ja lukuisten eri miesten taholta.

"Studion elokuvatuottajilla on hyeenan hymy, mutta he antavat Norma Jeanelle roolin. Itsetunnoltaan hauraasta luonnonlahjakkuudesta kasvaa elokuvataivaan kiintotähti, jumaloitu legenda, joka tunnetaan toisella nimellä."

Tarina kulkee niin sivullisten, aviomiesten, sijaisäidin, rakastajien ja työtovereiden kuin Norma Jeanen itsensä (myös tämän lukuisten eri roolien - joista Marilyn, ainakin aluksi, on yksi muiden joukossa) kautta. Välillä kerronta on kuin hengästynyttä tajunnanvirtaa, välillä päästään lukemaan katkelmia päiväkirjoista, sekä useita Norma Jeanen kirjoittamia runoja. Lukijalle paljastetaan niin intiimejä ja herkkiä asioita, että luulisi jo tuntevan päähenkilön, mutta Norma Jeane, Marilyn, on arvoitus, jota ei voi pohjimmiltaan tuntea. Mitä pidemmälle kohti karua loppua tarina etenee, sitä sekavammaksi Norma Jeanen äänikin muuttuu.

Täydellisen tiimalasivartalon ja peroksidilla vaalennetun hiuspehkon alla Norma Jeane, Marilyn, on hyvin epävarma itsestään. Lukiessa mielessäni vuorottelivat niin ihailu kuin inho ja paha olokin. Halveksuin hyväksikäyttäjiä; sitä, että Marilynista tehtiin tuote, jonka avulla Studio ja lukuisat eri miehet kartuttivat omaisuuttaan, josta Norma Jeanelle itselleen jäi vain rippeet. Välillä taas tunsin sääliä Norma Jeanen hysteerisyyden ja heikkomielisyyden vuoksi.

Blondi oli minulle lukukokemuksena todella hieno, mutta hyvin ristiriitainen. Aloittelin kirjaa jo heti joulun jälkeen, mutta se ei niin vain imaissutkaan minua mukaansa. Blondi on hyvin paksu, lähes 1000-sivuinen eepos, ja minä todella hidas lukemaan. Ehkä hölmöä, mutta minusta tuntui, että kirja oli niin pitkä, että se jollain tavalla meinasi uuvuttaa minut jo ennen kuin olin edes päässyt siihen kunnolla sisään. Yritinkin suhtautua siihen niin, että lukemisen kanssa ei olisi mikään kiire. Luin ensimmäistä sataa sivua monta päivää, ja siinä ohessa pari muutakin lyhyempää kirjaa alusta loppuun.

Päästessäni lapsuusvaiheesta eteenpäin jäin kuitenkin kirjan pauloihin niin, että sitä oli luettava joka päivä, monta kertaa päivässä. Tunnelmaa, joka teki kirjasta todella kiinnostavan ja koukuttavan, mutta samalla sai oman olon tuntumaan varsin kurjalta, löytyi tästäkin kirjasta jo hyvinkin alusta lähtien. Ajasta toiseen siirtymiset, Norma Jeanen sekavat ajatukset, unen ja todellisuuden välillä liikkuminen ja jatkuva kertojan muuttuminen tekivät lukukokemuksesta raskaan. Silti tämä kaikki oli kirjotettu niin taitavasti, että vaikka halusin usein pitää lukemisesta pientä taukoa, teki mieli palata kirjan sivuille jo kymmenen minuutin kuluttua. Valvoin kirjan kanssa useana iltana pikkutunneille saakka, ja päivisin koulussa istuessa mielikuvitukseni harhaili kotona odottavan kirjan sivuille.

Kiinnostun usein tarinoista (sekä fiktiivisistä, että elämäkerrallisista), joissa mikään ei ole lopulta sitä, miltä näyttää. Marilyn Monroen ihailtu, legendaarinen kauneus vanhan Hollywoodin loistossa ei takaa onnellista elämää, vaan kuten kaikki varmasti tietävät, tarina on lopulta karu, traaginen ja surullinenkin. Kirja menee niin syvälle Marilynin elämään, ajatuksiin, ongelmiin ja jopa seksuaalisuuteen, että sen lukeminen tuntuu jo lähes tunkeilevalta - vaikka kyseessä on fiktiivinen teos! Marilyn Monroen elämää leimasivat lukuisat skandaalit; eroon päättyneet avioliitot, rakkaussuhteet, maine hankalana työtoverina, terveysongelmat, lääkkeiden väärinkäyttö, itsemurhayritykset, abortit ja lapsettomuus, joita tarkastellaan valikoidusti kirjassa. Vaikka kirja onkin puhtaasti fiktiivinen, on sen tapahtumat hyvin helppo uskoa. Vaikka suuri osa tapahtumista voi hyvin ollakin totta, oli pakko oikein muistuttaa itselleni, että tämä kirja on vain Joyce Carol Oatesin kehittämä versio tapahtumista ja henkilöstä Marilyn Monroen takana.

Lukiessa minusta tuntui, kuin minulla olisi koko ajan ollut jokin pieni kiire saada kirja loppuun luetuksi. Nyt kun se on loppu, on tyhjä olo. Jään pohtimaan kirjaa varmasti pitkäksi aikaa. Nyt oli pakko saada heti jotain kirjoitettua, ennen kuin tuoreimmat tuntemukset häipyvät mielestäni. Oates on kyllä kahden luetun perusteella hieno kirjailija, ja haluan ehdottomasti lukea häneltä muutakin, kunhan aikaa hieman kuluu.

Onko siellä muita Blondin lukeneita?

♛ ♛ ♛ ♛

Bea Uusma: Naparetki: Minun rakkaustarinani

Expeditionen: Min kärlekshistoria, 2013 (LIKE 2015), 288 s.

Vuonna 1897 Andreé-retkikunta, kolme ruotsalaista miestä, lähti vetykaasupallolla valloittamaan Pohjoisnapaa. Tarkoituksena oli pallolla leijaillen pudottaa Pohjoisnavalle poiju, jossa julistettaisiin miesten olleen siellä ensimmäisenä. Siitä sitten lennettäisiin suoraan sivistyksen pariin, Kanadaan tai Venäjälle tai mihin tuuli pallon kuljettaisikaan. Valloitusta varten ei tarvitsisi edes laskeutua jäätikölle. 

Asiat menivät kuitenkin pieleen jo nousuvaiheessa. Vetypallon laahausköydet menetettiin heti, ja pallo lähti lentämään hallitsemattoman korkealle ja nopeasti, tuulen mukana. Lopulta retkikunnan vetypallo haaksirikkoutui jäätikölle, pitkän matkaa ennen kuin oltiin edes Pohjoisnavan kohdalla. Silti sivistyksen pariin oli satoja kilometrejä. Retkikunta pakkasi tarvikkeensa kolmeen rekeen ja lähti vaeltamaan jäätiköllä. Kolmekymmentä vuotta myöhemmin heidän ruumiinsa ja tavaransa löydettiin jäätikön ympäröimältä Valkosaarelta läheltä Huippuvuoria. Heidän päiväkirjansa olivat lukukelpoisia ja filmirullansa pystyttiin yhä kehittämään. Asiaa tutkittiin ja kehiteltiin monia erilaisia teorioita siitä, mitä retkikunnalle oikein oli tapahtunut. Mikä heidät oli tappanut?

Yli sata vuotta myöhemmin ruotsalainen lääkäri ja kuvittaja Bea Uusma avaa mysteerin uudelleen. Hän on syventynyt asiaan perusteellisesti ja tutkinut tapausta kenties intohimoisemmin kuin vielä kukaan muu. Bea Uusma käy kirjassa läpi retkikunnan taustat, päiväkirjat, ruumiinavausraportit, mahdolliset kuolinsyyt ja pohtii useasta eri näkökulmasta, mitä oikein tapahtui. Päästäkseen lähemmäs retkikuntaa hän käy jopa itse Valkosaarella, jonne on lähes mahdoton päästä tuulten ja ajojäiden vuoksi.

Kirjaa on todella mielenkiintoista lukea. Lukiessani jännitin jatkuvasti, mitä seuraavaksi tapahtuu, ja miten kaikki päättyykään. Teos etenee loogisessa järjestyksessä: ensin käydään läpi retkikunnan matkan kulku, jonka jälkeen siirrytään pohtimaan ja analysoimaan sitä, mitä heille tapahtui. Kirjassa esiintyvät tiedot on perusteellisesti tutkittu ja perusteltu, ja varsinaista spekulaatiota on lopuksi vain vähän. Bea Uusma tietenkin esittää oman arvauksensa siitä, miten retkikunnan viimeiset hetket ovat menneet, ja kirjan lukiessani tulen itsekin siihen tulokseen, että se vaikuttaa kaikkein todennäköisimmältä vaihtoehdolta. 

Kirja on myös visuaalisesti hieno, sisältäen erilaisia värejä, piirroksia, karttoja, taulukoita ja valokuvia niin alkuperäisestä retkikunnasta ja heidän jälkeen jättämistään esineistä kuin Uusman omiltakin aiheeseen liittyviltä reissuilta. Tämä tekee kirjasta entistä mielenkiintoisemman, ja miellyttävän nopean lukea tai selailla muuten vaan.

Olen aina ollut hyvin kiinnostunut kaikenlaisista oikeasti tapahtuneista mysteereistä, joissa luonto on osana. Hyvänä esimerkkinä samantyyppisistä tapauksista on mielestäni Jon Krakauerin kirjoittama Erämaan armoille, tai esimerkiksi Djatlovin solan onnettomuus. Löytyykö sieltä muita aiheesta kiinnostuneita? Mikäli jollakulla tulee mieleen saman tyylisiä lukusuosituksia, otan myös niitä illolla vastaan!

♛ ♛ ♛ ♛ 

Tove Jansson: Reilua peliä

Rent spel, 1990, 139 s.

Arki alkoi pitkän loman jälkeen paljon raskaampana, kuin osasin odottaakaan. Koulujuttuja olen hoidellut vasta pari päivää, mutta silti voimat ovat jo nyt niin lopussa, että ei ole oikein edes tehnyt mieli lukea. Kaiken lisäksi minulla on tällä hetkellä kesken ehkäpä maailman paksuin kirja (Joyce Carol Oatesin Blondi), joka on kylläkin hyvä, mutta tuntuu niin loppumattomalta, että lannistaa jo senkin takia vähäisiä lukuvoimiani (typerää ajatella näin, mutta minkäs sille voi). 

Kaipasin jotain piristystä, ja tällainen pieni Tove Janssonin kirja löytyi omasta hyllystä. En ollut lukenut Tove Janssonilta vielä ainuttakaan aikuisten kirjaa (tai ehkä yhden, joskus teini-ikäisenä?), vaikka Muumi-kirjat ovat lemppareitani lapsuudesta saakka, ja Muumipeikko-sarjakuvatkin tuttuja jo monen vuoden ajan. 

Reilua peliä kertoo kahdesta taiteilijasta, Marista ja Jonnasta, jotka asuvat saman kerrostalon eri rapuissa, heidän kotejaan erottaa vain ullakkokäytävä. Mari ja Jonna ovat keskenään hyvin erilaisia, mutta kenties juuri siksi he sopivat niin hyvin yhteen ja täydentävät toinen toisiaan.

Reilua peliä oli mielestäni hyvä kirja. Lyhyt ja helposti lähestyttävä. Kirja koostuu luvuista, jotka ovat oikeastaan lyhyitä novelleja. Kirjassa matkustellaan, katsellaan elokuvia, kinastellaan, kohdataan myrsky ja ollaan hetkessä. Kirjan tapahtumat ja mietteet ovat varsin arkipäiväisiä, mutta ehkä juuri sen vuoksi jotenkin hyvin rauhoittavia.

Muumeja kohtaan tuntemani rakkauden tasolle tämä kirja ei yltänyt, mutta toisaalta eipä niitä oikein voikaan (eikä tarvitsekaan) verrata. Paljon samaa tyyliä niistä silti löytyi. Tätä lukiessa tuntui, että stressi helpotti hieman. Luvuissa, joissa oltiin veneellä tai saaressa, pystyin melkein kuvittelemaan, että olisi kesä. :)

Shari Lapena: Hyvä naapuri

The Couple Next Door, 2016 (Otava 2017), 316 s.

Nyt vähän väsyttää. En sitten viime yönä nukkunut ollenkaan, koska minulla oli tämä kirja kesken. Aloitin tämän illalla ennen saunaa, ja niinhän se oli sitten ihan pakko lukea loppuun asti. Puoli kolmen aikaan katsoin kelloa ja sanoin itselleni, että enää tämä luku, ja sitten menen nukkumaan. Mutta niin vaan olin juuri päässyt viimeiselle sivulle, kun miehen herätyskello herätti töihin heräämisen merkiksi (no, minulla oli onneksi vapaa). Koko alkuvuoden kestäneen lukujumituksen jälkeen olen niin kiitollinen, että tällainen kirja valikoitui nyt minulle. Se oli nimittäin ehkä paras (ja nopein) lukuinnon palautus, mitä olen kokenut vähään aikaan.

Hyvä naapuri kertoo kolmekymppisestä pariskunnasta Annesta ja Marcosta, joiden elämä pyyhkii hyvin: heillä on ihana pieni vauva ja tyylikäs koti hyvällä alueella. Eräänä iltana Anne ja Marco kutsutaan seinänaapurin juhlistamaan naapurin syntymäpäiviä, mutta sitten lapsenvahti peruu yllättäen. Juhlat meinaavat jo jäädä välistä, kunnes Marco taivuttelee Annen jättämään vauvan kotiin nukkumaan. Mitä muka voisi tapahtua, kun he ottavat itkuhälyttimen mukaan naapuriin mennessään ja käyvät vuorotellen katsomassa vauvaa? Ilta sujuu rattoisasti, ja vauva nukkuu rauhassa omassa sängyssään, vanhempien käydessä häntä puolen tunnin välein katsomassa. Kotiin palatessa vanhempia odottaa kuitenkin suuri järkytys: vauva on poissa. Poliisit soitetaan paikalle, mutta lopulta pariskunta joutuukin itse pääepäillyiksi. 

Juoni sai minut kiinnostumaan jo ennen kirjan julkaisua. Kuulostaako tutulta? Minulla tuli tästä heti jo ennen lukemista mieleen kadonneen Madeleinen tapaus. Pidin myös kirjan rakenteesta hyvin paljon. Päähenkilöinä nähdään niin Anne, Marco kuin rikostutkija Rasbach. Henkilöiden ajatuksiin päästään sisälle, mutta silti lukijana on koko ajan varuillaan, mihin nyt voikaan luottaa ja mihin ei? Kirja eteni minun makuuni juuri sopivalla vauhdilla; asioita käsiteltiin tarpeeksi perusteellisesti, mutta silti tylsää hetkeä ei ehtinyt tulla, kun tapahtui jo jotain uutta. Joskus vain tulee näitä kirjoja, jotka ovat juuri siinä hetkessä niin koukuttavia ja jännittäviä, että niitä ei kertakaikkiaan voi laskea käsistään. Ja se ei edes välttämättä tarkoita sitä, että kirja jäisi mihinkään ikuisuuslemppareihin tai olisi mitenkään täydellinen. Minulle trillerit on muutenkin sellainen laji, josta nautin suuresti, mutta jotka harvemmin jäävät lemppareihin. Ei tästä siis uutta lempikirjaa tullut, mutta kerran luettuna todella loistava genressään. Suosittelen kaikille, jotka kaipaavat hyvää trilleriä tai vaikka yhden yön unien menetystä lukemisen merkeissä.

♛ ♛ ♛ ♛ 

(Nyt pakko jatkaa koulutehtävien pariin... Taas alkoi blogin kirjoittaminenkin kiinnostaa, kun olisi vielä monta sivua kirjallisia tehtäviä kirjoitettavana. :))

Jane Austen: Ylpeys ja ennakkoluulo

Pride and Prejudice, 1813, 511 s.

Ei huonompi aloitus kirjavuodelle 2017, kun sen aloitti lempikirjalla. <3 Ylpeys ja ennakkoluulo on nimittäin minulle yksi niistä (kuinka omaperäistä). Meinasin jo, että en kirjoittaisi tästä lukukokemuksesta blogiin ollenkaan. Minun on jotenkin niin vaikea lempikirjojen kohdalla perustella sitä, miksi niistä niin paljon pidän. Mutta no...

Olen aina ollut lukijana sellainen, että voin lukea mielestäni hyvät kirjat uudestaan ja uudestaan. Luin Ylpeyden ja ennakkoluulon ensimmäistä kertaa lukiossa ollessani. Hyllyssäni odottelisi pari lukematontakin Austenia (Viisasteleva sydän ja Järki ja tunteet), mutta päätin nyt kuitenkin  ennen niihin siirtymistä lukea tämän entuudestaan jo tutun kirjan uudelleen, kun on sen lukemisesta jo melkein 10 vuotta kulunut (apua!). Nyt lukemani painos on Kersti Juvan uutta suomennosta, eikä siis ole ihan sanasta sanaan samanlainen, kuin aiemmin lukemani. Nyt toisella lukukerralla muistinkin siis kirjasta juonen suurimmat pääkohdat sekä sen, että se oli noussut lempparikseni ensimmäisellä lukukerralla, mutta en juuri muuta. Kirjassa oli todella paljon sellaistakin, mitä en lainkaan muistanut, ja niistä kohdista varsinkin nautin kovasti.

Ensimmäisellä lukukerralla ihastuin kirjaan päätäpahkaa. Tällä kertaa sain kuitenkin lukea kirjaa varsin pitkälle, ennen kuin muistin, miksi olin siihen niin ihastunut. Alkuun kirja oli jopa mielestäni hieman tylsä, ja asiat etenivät paljon hitaammin, kuin muistelin. Toki mielipiteeseeni tällä kertaa varmasti vaikutti sekin, että tapahtumien pääkohdat olivat jo minulle tuttuja. Tylsyys kuitenkin väistyi, kun pääsin kunnolla sisälle kirjan tyyliin ja tunnelmaan, ja pian olinkin jo taas ihan koukussa.

Mikäli tarina ei ole jollekin tuttu, niin kirjahan kertoo siis Bennetien perheestä, jossa on 5 tytärtä, välinpitämätön isä sekä hupsu ja hermoheikko äiti, joka hössöttää jatkuvasti siitä, että tyttäret on saatava pian naimisiin, sillä perheen koti on sidottu sääntöperintöön, jolloin talo menee isän kuoltua tyttöjen serkulle Mr. Collinsille. Sitten naapurin suureen kartanoon Netherfieldiin muuttaa komea, mukava ja rikas herrasmies Mr. Bingley, vieraanaan ystävänsä Mr. Darcy.

En muistanut lainkaan, että Austen kirjoittaa kirjassa henkilöiden tunteista varsin yleisellä tasolla, menemättä kovinkaan dramaattisesti niiden sisälle. Muistin kyllä, että kirja sisältää kiihkeää rakkautta, mutta en lainkaan sitä, miten hillitysti se tarinassa esitetään. Mutta nämä eivät ole mielestäni kuitenkaan ollenkaan negatiivisia asioita. Kaikki ne hillitysti esitetyt tunteet saivat tarinan tuntumaan mielestäni jotenkin vielä paljon romanttisemmalta. Olen nyt vuoden sisällä lukenut aika monta saman aikakauden klassikkoa, mutta silti tämä pomppaa sieltä ylitse muiden. Tänä vuonna lupaan, että tartun vihdoin muihinkin Austeneihin!

Eikä tarina ole pelkkiä tanssiaisia, ennakkoluuloja ja rakastumisia, vaan esimerkiksi äidin ja tytärten ahdingon kautta on hyvin kuvattu sitä, että naisten oli todella pakko miettiä rahaa ja tulevaisuutta, ja jos halusi selvitä tulevaisuudesta, ei avioliittoon päätymisessä läheskään aina ollut mahdollista valita sitä rakkaudesta. Bennetien äiti oli muuten paljon ärsyttävämpi, kuin muistelinkaan, samoin Mr. Collins paljon hauskempi. :D Ja Mr. Darcy tulee varmasti ikuisesti olemaan minun(kin) kirjaihastukseni.

♛♛♛♛♛

Mikä on sinun lempi-Austenisi? Entäpä lempi filmatisointisi tästä kirjasta? Minä rakastan vuoden 2005-leffaa, muita versioita en ole nähnytkään. Ja kuinka ihanaa on esim. sen musiikki? <3