Chigozie Obioma: Kalamiehet

(The Fishermen, 2015, 336 s.)

Luettu 7.12. - 11.12.2016

Kalamiehet on nigerialaissyntyisen Chigozie Obioman esikoisromaani, joka kertoo neljästä veljeksestä Akuren kaupungissa Nigeriassa 1990-luvulla. Veljekset Ikenna, Boja, Obembe ja Benjamin ovat kalamiehiä. Isänsä ollessa toisessa kaupungissa pojat lähtevät ilman lupaa kalastamaan läheiselle Omi-Ala-joelle, joka on saastunut, kielletty paikka. Eräällä kerralla kalastamasta kotiin tullessaan pojat kohtaavat pelottavan kylähullun, joka ennustaa veljeksistä vanhimmalle, Ikennalle, että tämä joutuu ennen pitkää oman veljensä tappamaksi. Ennustusta seuraavat tapahtumat muuttavat lopulta poikien ja koko perheen elämän peruuttamattomalla tavalla. Veljeksistä nuorin, Benjamin, kertoo tarinaa pysytellen välillä nykyhetkessä, välillä palaten erityisiin tapahtumiin perheen menneisyydessä. Veljesten tarinan ohessa saadaan kokea myös pieni pala Nigerian historiaa, joka oli mielestäni todella mielenkiintoinen osa tarinaa. 

Tätä kirjaa oli mukava lukea leivinuunin lämmössä...

...lukukaveri sylissä... :)

Mielestäni Kalamiehet oli todella hyvä kirja. Minulle uuden kirjan aloittaminen on usein hieman hidasta, ja vie jonkin aikaa, ennen kuin pääsen hyväänkin kirjaan todella sisään. Kalamiehissä kiinnostava juoni imaisi minut heti mukaansa, ja olinkin koukussa jo ensimmäisestä luvusta lähtien. Mielestäni Kalamiehet on raaka tarina, jonka kieli on välillä jopa rumaa. Joissain kohdissa kirjaa minua suoraan sanottuna ällötti. Silti se kaikki oli niin taitavasti kirjoitettu, että pidin tämän lukemisesta paljon. Traagisia, surullisia ja onnellisiakin hetkiä ja veljesten välistä rakkautta, uskollisuutta ja ongelmia on kuvattu kirjassa mielestäni hyvin todentuntuisesti. Kirjailija onkin kertonut inspiroituneensa omista veljessuhteistaan. 

Kalamiesten tarinassa on myös toinen ulottuvuus, jonka kirjailija paljastaa jälkisanoissa. Itse tiesin tästä laajemmasta näkökulmasta jo ennen kirjan aloittamista, ja pakko sanoa, että jos en olisi tiennyt, en olisi varmaan itse edes tajunnut koko asiaa. Ehkä en vaan osaa pohtia lukemiani kirjoja tarpeeksi syvällisesti, en tiedä. :D Mutta nyt kun tuon laajemman tason tiesin jo etukäteen, luin kirjaa pitäen sen koko ajan taustalla mielessäni, ja kyllähän se antoi tarinaan ja lukukokemukseen lisää syvyyttä. 

Odotan nyt innolla, josko Obioma kirjoittaisi tulevaisuudessa jotain muutakin tämän tyylistä!

Oma arvosana: ♛ ♛ ♛ ♛

Freddie Mercury: His Life in His Own Words (koonnut Greg Brooks & Simon Lupton)

Olen jo kauan ollut hieman Queen (ja erityisesti Freddie Mercury) -fani. Tämä kirja valikoitui luettavaksi siis puhtaasta mielenkiinnosta. Minulla on myös ylipäätään hieman taipumusta kiinnostua kauan sitten eläneiden legendojen elämäntarinoista. :D Tällaisissa tapauksissa, kun kyseinen henkilö on kauan sitten kuollut, löytyy tietoa mielestäni parhaiten kirjoista.

"I'm not going to be a star, I'm going to be a legend!"


(Freddie Mercury: His Life in His Own Words, 2006, 176 s.)

Freddie Mercury: His Life in His Own Words eroaa "perinteisistä" elämäkerroista siinä, että sen rakenne on aivan erilainen, oikeastaan se ei ole lainkaan edes elämäkerta. Useinhan tämän tyylisissä muusikon elämäntarina -kirjoissa kirjan "päätähti" itse on haamukirjailijan avulla laatinut omat muistelmansa, tai vaihtoehtoisesti jos kirjan tähti on jo kuollut, on kirjoittaja tehnyt runsaasti taustatutkimusta, haastatellut läheisiä, yhteistyökumppaneita ja puolituttuja ja saanut siitä aikaan kirjan. Tässä kirjassa niin ei kuitenkaan ole. Freddie Mercury kuoli vuonna 1991, eikä ole siis itse voinut osallistua tämän kirjan tekoon. Kuitenkin kaikki, mitä tämä kirja sisältää (esipuhetta, kuvatekstejä ja otsikoita lukuunottamatta), on hänen itse sanomaansa. Kirja kertoo siis juuri siitä, mistä sen nimikin kertoo, Freddie Mercuryn elämästä hänen omilla sanoillaan.

Kirja on jaettu lukuihin, joissa kussakin käsitellään tiettyä aihetta, joita ovat esimerkiksi Queenin perustaminen, Freddien oma lavapersoona, rakkaus, kuolema, ja niin edelleen. Otsikkoa seuraava luku koostuukin sitten täysin aiheeseen liittyvistä sitaateista, jotka kaikki ovat Freddien itsensä sanomia, osa niistä on lyhyitä lausahduksia ja osa jopa lähes puolen sivun mittaisia pätkiä. Sitaatit on kerätty eri lähteistä, lähinnä haastatteluista, joita Freddie vuosien varrella ehti antaa. Kirjan viimeisillä sivuilla on myös hakemisto aiheiden ja henkilöiden mukaan.

Kyseessä ei ole kuitenkaan mikään tietokirja Freddie Mercuryn elämästä tai Queenistä, joten jos tarkkaa tietoa haluaa, suosittelen lukemaan jonkin ihan toisen kirjan aiheesta. Enemminkin tätä lukiessa sai hieman tunnelmaa, pintaraapaisua siitä, minkälainen ihminen Freddie Mercury on mahtanut olla. Kirjaa ei löydy suomeksi käännettynä, mutta mielestäni se käännettynä menettäisikin lähes merkityksensä.

Tämän tyylistä kirjaa on mielestäni todella vaikea mitenkään arvostella. Mietin useaan kertaan lukiessani, miten huiman iso taustatyö kirjaa varten on varmasti tehty. Vaikka kaikki sitaatit ovat varmasti Freddien itsensä sanomia, jäin kuitenkin harmittelemaan sitä, ettei sitaattien yhteydessä lukenut, missä ja milloin ne on sanottu. Nyt ne jäivät hieman irrallisina leijumaan. Riippuen aiheesta, sitaatteja oli jopa useita aukeamia. Muutama sivu kerrallaan tämä oli oikein mielenkiintoista luettavaa. Kirjassa on noin 30 sivun välein myös runsaat kuvaliitteet, jotka olivat myös mukava lisä kirjaan. 

Minulle tulee usein muuten hieman tirkistelijä-olo lukiessani kirjoja, joissa jo kuolleiden julkisuuden henkilöiden elämän eri vaiheita, skandaaleja ja ongelmia on "riepoteltu" ympäriinsä. Sellainen hieman nolostunut ja tunkeileva olo, vähän kuin lukisin Seiskaa. Kuulostaako tutulta kenellekään, vai olenko ainoa, joka miettii tällaisia asioita? Tämän teoksen kohdalla sitä tunnetta ei kuitenkaan tullut, ehkä juuri siksi, että kaikki, mitä kirjassa lukee, on Freddien itsensä sanomaa, ja ollut siis jo aiemmin luettavissa jossain, nyt vain yksien kansien väliin aiheittain koottuna. Freddien äiti on myös laatinut kirjaan pienen esipuheen, ja sekin kai sai tämän kirjan tuntumaan jollain lailla hyvin hyväksyttävältä.

Onko tuttu kirja kenellekään? :) Onko siellä muita, jotka ylipäätään tykkäävät lukea tämän tyylisiä kirjoja?

Louisa M. Alcott: Pikku Naisia

Kerroin viime postauksessa kohdanneeni harmillisen lukujumin, ja selättääkseni sen halusin lukea jotakin helppoa ja mukavaa, ja siihen sopi tällä kertaa Pikku Naisia. Kirja sopii muuten erittäin hyvin myös joulunajan lukemiseksi, nimittäin kirja alkaa joulusta ja päättyy jouluun. Tässä vinkki siis kaikille, jotka haluavat lukea jotain jouluista. :)

(Little Women, 1868, 255 s.)

Luettu 4.12. - 6.12.2016


Pikku Naisia on vanha lempparini jo ala-asteen ajoilta. Olen lukenut kirjan sekä sen jatko-osan Viimevuotiset ystävämme (uudemmissa painoksissa Pikku Naisia II?) kerran tai pari, ja muistan, että ne olivat yksiä lempikirjoistani, vaikken niiden tarinaa juuri enää muistanutkaan. Suurin osa mieleeni jääneistä kohdista taitaa olla peräisin vuoden 1994 elokuvasta (jossa näyttelivät mm. Winona Ryder ja Christian Bale), jota myös rakastin!

Pikku Naisia on tarina Marchin perheen neljästä tyttärestä, toinen toisilleen rakkaista siskoksista Amerikan sisällissodan aikaan. Siskoksista vanhin, Meg, on kaunis ja kiltti, mutta hieman turhamainen, toiseksi vanhin isosisko Jo sen sijaan poikamainen rasavilli, joka rakastaa kirjoittamista. Toiseksi nuorin Beth on ujo, arka ja rauhallinen, mutta kaikille aina ystävällinen. Nuorin Amy taas on hieman itsekäs, mutta pohjimmiltaan hyväsydäminen. Tyttöjen elämään liittyy myös naapurissa asustava rikas, mutta yksinäinen poika, Laurie, josta tulee siskoksille korvaamaton ystävä.

Pikku Naisia on hyvin lämminhenkinen tarina alusta loppuun. Kirja kertoo siskosten elämästä vuoden ajan; siitä, kuinka he löytävät erilaisia keinoja selvitä arjen koettelemuksista, kun isä on lähtenyt sotaan. Vuoden aikana jokainen siskoksista kohtaa oman kompastuskivensä, oman suurimman vaikeutensa, joiden ylittämisessä tyttöjen ymmärtäväinen äiti on läsnä auttaen ja neuvoen. Tyttöjen äiti on viisas ja rakastava hahmo, jolta löytyy ratkaisu lähes joka tilanteeseen. Minulle tulikin yllätyksenä se, kuinka opettavainen Pikku Naisia loppujen lopuksi onkaan. En tätä puolta kirjasta juurikaan muistanut, tai sitten en nuorempana tätä lukiessani ollut edes tajunnut sitä. Minua kirjan opettavainen asenne ei kuitenkaan häirinnyt, vaan aloin jopa itse lukiessa miettimään, mitkä ovat oman luonteeni karikot, joihin voisin kiinnittää enemmän huomiota. :D

Näin vanhaksi kirjaksi Pikku Naisia oli todella helppolukuinen, mutta toisaalta onhan se tyttökirja, joka on suunnattu minua paljon nuoremmille(kin) tytöille. Toinen lapsuuden lempparini Anna-kirjat alkoi tämän myötä myös uudelleen kiinnostamaan, ja voisinkin jossain vaiheessa yrittää palata myös niiden maailmaan, olisi hauska nähdä, onko se säilynyt samanlaisena kuin muistoissani.

Pikku Naisilla on niin paljon nostalgia-merkitystä minulle, etten tällä kertaa osaa antaa sille arvosanaa. Ihan lempikirjoihin se ei kuitenkaan nyt aikuisena enää pääse. 

Sarah Winman: Kani nimeltä jumala

(When God Was a Rabbit 2012, 325 s.)

"Veli ja sisko.
Tarina lapsuudesta ja varttumisesta,
ystävyydestä ja perheistä, rakkaudesta
ja tragediasta ja kaikesta sillä välillä.
Tarina uusista aluista."

Luettu 29.11. - 4.12.2016

Kani nimeltä jumala oli varsin ihana kirja. Mielestäni merkki onnistuneesta kirjaostoksesta on se, että kirjan haluaa lukea heti paikalla. Ja niin juuri kävi tämän kanssa. Minulla oli suuret odotukset.

Kani nimeltä jumala on tarina Ellystä ja tämän isoveljestä Joesta, lapsuudenystävä Jenny Pennystä sekä joukosta rakkaita perheenjäseniä ja ystäviä. Kirjan kertojana on Elly, joka johdattaa lukijaa ensin lapsuudessaan, 60-70-lukujen Essexissä ja Cornwallissa. Lopulta puolivälin kohdalla hypätään aikuisuuteen, 2000-luvun alun Lontooseen ja Manhattanille. 

Varsinaista juonta ei ole, vaan tarina kertoo Ellyn ja kumppaneiden elämän keskeisistä hetkistä ja vaiheista, joista osa on ihanan arkisia ja osa täysin uskomattomia. Tarinan hahmot ovat ihanan persoonallisia ja sympaattisia, heistä alkaa todella pitää sivujen edetessä. Elly on myös todella hauska kertoja. Kirja käsittelee välillä hyvin traagisiakin asioita, mutta silti tarinassa on jatkuvasti läsnä jotenkin lämmin ja kepeä tunnelma, kuitenkaan ilman, että vaikeita asioita vähäteltäisiin. Perheen välistä rakkautta ja kipupisteitä on mielestäni onnistuttu kuvaamaan todella hyvin. 

Kaiken kaikkiaan siis aivan ihana kirja. Mutta ei täydellinen. Tiesin jo oikeastaan heti ensisivuilta lähtien, että tämä on juuri sen tyylinen kirja, joista yleensä pidän. Mutta silti jokin hidasteli minua tämän  kanssa. Lukuinto on ollut viime päivinä tiessään. En tiedä, johtuuko se lomasta vai mistä. Olin ajatellut, että kun aikaa on loputtomasti, en muuta haluaisikaan tehdä kuin lukea, mutta jokin on nyt tökkinyt. Ja en haluaisi syyttää siitä tätä kirjaa, koska kyllä minä siitä tosiaan pidin. Kuitenkin jo aika alussa huomasin, että minun oli jotenkin vaikea keskittyä siihen. Vaikka teksti on todella helppolukuista eikä todellakaan puisevaa tai tylsää, huomasin useaan kertaan, että olin juuri lukenut puoli sivua tajuamatta juurikaan lukemaani. Tämä hetki oli ehkä väärä tämän kirjan lukemiseen, ja varmaan järkevintä olisikin ollut jättää tämä odottamaan parempaa lukuhetkeä, mutta en vain tykkää jättää kesken aloittamiani kirjoja, jotka haluan kuitenkin joskus lukea (niihin on sitten niin vaikea palata). Aionkin lukea tämän vielä joskus uudestaan. Olen aika lahjakas unohtamaan lukemieni kirjojen juonet, joten ehkä saisin tästä hieman myöhemmin vielä suuremman lukunautinnon.

Minulle tuli muuten varsinkin kirjan alkupuoliskosta jotenkin mieleen (ihana) elokuva nimeltä Ikuiset ystävät (Beaches, 1988), ehkä Jenny Pennyn hiusten takia? Juonellisesti niissä ei paljon samaa ollut, mutta jotenkin siitä tunnelmasta. :)

Oma arvosanani: ♛ ♛ ♛ ♛