Louisa M. Alcott: Pikku Naisia

Kerroin viime postauksessa kohdanneeni harmillisen lukujumin, ja selättääkseni sen halusin lukea jotakin helppoa ja mukavaa, ja siihen sopi tällä kertaa Pikku Naisia. Kirja sopii muuten erittäin hyvin myös joulunajan lukemiseksi, nimittäin kirja alkaa joulusta ja päättyy jouluun. Tässä vinkki siis kaikille, jotka haluavat lukea jotain jouluista. :)

(Little Women, 1868, 255 s.)

Luettu 4.12. - 6.12.2016


Pikku Naisia on vanha lempparini jo ala-asteen ajoilta. Olen lukenut kirjan sekä sen jatko-osan Viimevuotiset ystävämme (uudemmissa painoksissa Pikku Naisia II?) kerran tai pari, ja muistan, että ne olivat yksiä lempikirjoistani, vaikken niiden tarinaa juuri enää muistanutkaan. Suurin osa mieleeni jääneistä kohdista taitaa olla peräisin vuoden 1994 elokuvasta (jossa näyttelivät mm. Winona Ryder ja Christian Bale), jota myös rakastin!

Pikku Naisia on tarina Marchin perheen neljästä tyttärestä, toinen toisilleen rakkaista siskoksista Amerikan sisällissodan aikaan. Siskoksista vanhin, Meg, on kaunis ja kiltti, mutta hieman turhamainen, toiseksi vanhin isosisko Jo sen sijaan poikamainen rasavilli, joka rakastaa kirjoittamista. Toiseksi nuorin Beth on ujo, arka ja rauhallinen, mutta kaikille aina ystävällinen. Nuorin Amy taas on hieman itsekäs, mutta pohjimmiltaan hyväsydäminen. Tyttöjen elämään liittyy myös naapurissa asustava rikas, mutta yksinäinen poika, Laurie, josta tulee siskoksille korvaamaton ystävä.

Pikku Naisia on hyvin lämminhenkinen tarina alusta loppuun. Kirja kertoo siskosten elämästä vuoden ajan; siitä, kuinka he löytävät erilaisia keinoja selvitä arjen koettelemuksista, kun isä on lähtenyt sotaan. Vuoden aikana jokainen siskoksista kohtaa oman kompastuskivensä, oman suurimman vaikeutensa, joiden ylittämisessä tyttöjen ymmärtäväinen äiti on läsnä auttaen ja neuvoen. Tyttöjen äiti on viisas ja rakastava hahmo, jolta löytyy ratkaisu lähes joka tilanteeseen. Minulle tulikin yllätyksenä se, kuinka opettavainen Pikku Naisia loppujen lopuksi onkaan. En tätä puolta kirjasta juurikaan muistanut, tai sitten en nuorempana tätä lukiessani ollut edes tajunnut sitä. Minua kirjan opettavainen asenne ei kuitenkaan häirinnyt, vaan aloin jopa itse lukiessa miettimään, mitkä ovat oman luonteeni karikot, joihin voisin kiinnittää enemmän huomiota. :D

Näin vanhaksi kirjaksi Pikku Naisia oli todella helppolukuinen, mutta toisaalta onhan se tyttökirja, joka on suunnattu minua paljon nuoremmille(kin) tytöille. Toinen lapsuuden lempparini Anna-kirjat alkoi tämän myötä myös uudelleen kiinnostamaan, ja voisinkin jossain vaiheessa yrittää palata myös niiden maailmaan, olisi hauska nähdä, onko se säilynyt samanlaisena kuin muistoissani.

Pikku Naisilla on niin paljon nostalgia-merkitystä minulle, etten tällä kertaa osaa antaa sille arvosanaa. Ihan lempikirjoihin se ei kuitenkaan nyt aikuisena enää pääse.