lauantai 10. joulukuuta 2016

Freddie Mercury: His Life in His Own Words (koonnut Greg Brooks & Simon Lupton)

Olen jo kauan ollut hieman Queen (ja erityisesti Freddie Mercury) -fani. Tämä kirja valikoitui luettavaksi siis puhtaasta mielenkiinnosta. Minulla on myös ylipäätään hieman taipumusta kiinnostua kauan sitten eläneiden legendojen elämäntarinoista. :D Tällaisissa tapauksissa, kun kyseinen henkilö on kauan sitten kuollut, löytyy tietoa mielestäni parhaiten kirjoista.


"I'm not going to be a star, I'm going to be a legend!"


(Freddie Mercury: His Life in His Own Words, 2006, 176 s.)

Freddie Mercury: His Life in His Own Words eroaa "perinteisistä" elämäkerroista siinä, että sen rakenne on aivan erilainen, oikeastaan se ei ole lainkaan edes elämäkerta. Useinhan tämän tyylisissä muusikon elämäntarina -kirjoissa kirjan "päätähti" itse on haamukirjailijan avulla laatinut omat muistelmansa, tai vaihtoehtoisesti jos kirjan tähti on jo kuollut, on kirjoittaja tehnyt runsaasti taustatutkimusta, haastatellut läheisiä, yhteistyökumppaneita ja puolituttuja ja saanut siitä aikaan kirjan. Tässä kirjassa niin ei kuitenkaan ole. Freddie Mercury kuoli vuonna 1991, eikä ole siis itse voinut osallistua tämän kirjan tekoon. Kuitenkin kaikki, mitä tämä kirja sisältää (esipuhetta, kuvatekstejä ja otsikoita lukuunottamatta), on hänen itse sanomaansa. Kirja kertoo siis juuri siitä, mistä sen nimikin kertoo, Freddie Mercuryn elämästä hänen omilla sanoillaan.


Kirja on jaettu lukuihin, joissa kussakin käsitellään tiettyä aihetta, joita ovat esimerkiksi Queenin perustaminen, Freddien oma lavapersoona, rakkaus, kuolema, ja niin edelleen. Otsikkoa seuraava luku koostuukin sitten täysin aiheeseen liittyvistä sitaateista, jotka kaikki ovat Freddien itsensä sanomia, osa niistä on lyhyitä lausahduksia ja osa jopa lähes puolen sivun mittaisia pätkiä. Sitaatit on kerätty eri lähteistä, lähinnä haastatteluista, joita Freddie vuosien varrella ehti antaa. Kirjan viimeisillä sivuilla on myös hakemisto aiheiden ja henkilöiden mukaan.

Kyseessä ei ole kuitenkaan mikään tietokirja Freddie Mercuryn elämästä tai Queenistä, joten jos tarkkaa tietoa haluaa, suosittelen lukemaan jonkin ihan toisen kirjan aiheesta. Enemminkin tätä lukiessa sai hieman tunnelmaa, pintaraapaisua siitä, minkälainen ihminen Freddie Mercury on mahtanut olla. Kirjaa ei löydy suomeksi käännettynä, mutta mielestäni se käännettynä menettäisikin lähes merkityksensä.

Tämän tyylistä kirjaa on mielestäni todella vaikea mitenkään arvostella. Mietin useaan kertaan lukiessani, miten huiman iso taustatyö kirjaa varten on varmasti tehty. Vaikka kaikki sitaatit ovat varmasti Freddien itsensä sanomia, jäin kuitenkin harmittelemaan sitä, ettei sitaattien yhteydessä lukenut, missä ja milloin ne on sanottu. Nyt ne jäivät hieman irrallisina leijumaan. Riippuen aiheesta, sitaatteja oli jopa useita aukeamia. Muutama sivu kerrallaan tämä oli oikein mielenkiintoista luettavaa. Kirjassa on noin 30 sivun välein myös runsaat kuvaliitteet, jotka olivat myös mukava lisä kirjaan. 



Minulle tulee usein muuten hieman tirkistelijä-olo lukiessani kirjoja, joissa jo kuolleiden julkisuuden henkilöiden elämän eri vaiheita, skandaaleja ja ongelmia on "riepoteltu" ympäriinsä. Sellainen hieman nolostunut ja tunkeileva olo, vähän kuin lukisin Seiskaa. Kuulostaako tutulta kenellekään, vai olenko ainoa, joka miettii tällaisia asioita? Tämän teoksen kohdalla sitä tunnetta ei kuitenkaan tullut, ehkä juuri siksi, että kaikki, mitä kirjassa lukee, on Freddien itsensä sanomaa, ja ollut siis jo aiemmin luettavissa jossain, nyt vain yksien kansien väliin aiheittain koottuna. Freddien äiti on myös laatinut kirjaan pienen esipuheen, ja sekin kai sai tämän kirjan tuntumaan jollain lailla hyvin hyväksyttävältä.

Onko tuttu kirja kenellekään? :) Onko siellä muita, jotka ylipäätään tykkäävät lukea tämän tyylisiä kirjoja?

6 kommenttia:

  1. Vitsit, että blogistasi saa hyviä ideoita luettavaksi! Ihanaa! Mistä muuten löysit tuon kirjan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Taina! kirja löytyi kirjastosta musiikkiosastolta, olin tämän kyllä jo aiemmin goodreadsistä bongannut. :)

      Poista
  2. Harmittavaa, ettei sitaateissa ole mainintaa missä ja milloin, se kuitenkin vaikuttaa kokonaisuuteen aika paljon, kuten asiayhteyskin. Elämäkerroissa kuvaliitteiden selaaminen on aina mahtavaa puuhaa ja harmittaa jos sellaista ei löydy - yleensä kyllä löytyy.

    Kirja ei ole tuttu, mutta elämäkertoja luen jonkin verran ja hyllyssä odottelisi muutamien muusikkojen elämäkertoja joihin pitäisi tarttua.
    Tiia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niimpä, tästä olisi kyllä tarkemmilla tiedoilla saanut huomattavasti enemmän irti!
      Tämän tyylisiä kirjoja on kyllä kiva aina silloin tällöin lukea romaaneiden välissä. :)

      Poista
  3. Mulle tulee myös tirkistelijä-olo! Onneksi en ole yksin :--D & Hyvä vertaus tuo Seiska :'D Mutta Freddie Mercury kiinnostaa. Pitääkin laittaa vinkki ylös :) Kiitos taas hyvästä lukuvinkistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kai sitä on vaan luontaisesti jotenkin niin utelias, että niitä tirkistelijä-oloa aiheuttavia kirjoja tulee silti vaan luettua. :D
      Kiva, että kiinnostuit! :) Kyllä tämä kannattaa ehdottomasti kaikkien Freddie-"fanien" lukea. :D

      Poista