Anne Brontë: Wildfell Hallin asukas

(The Tenant of Wildfell Hall, 1848, 495 s.)

Luettu 13.11. - 24.11.2016

Luin alkukesästä Charlotte Brontën Kotiopettajattaren romaanin ja se oli rakkautta ensi sivulta lähtien. Siitä asti muutkin Brontët ovat kiinnostaneet. Humiseva harju on ollut lukulistalla jo pitkään, mutta olen mieltänyt sen jotenkin niin synkäksi, että vielä ei ole tullut sen aika. Siskoksista nuorimman, Anne Brontën Wildfell Hallin asukas löytyi Kontista muutamalla hassulla eurolla. Kansikuvasta tuli mieleen lähinnä ne markettien kassoilla myytävät romantiikka-pokkarit, mutta takakansiteksti kuullosti lupaavalta. En ollut tiennyt tällaisen kirjan olemassaolosta mitään, ja hieman goodreads-arvosteluja luettuani huomasin, että moni muukin sanoi samaa. Kenties Anne onkin kirjailijana jäänyt hieman vanhempien siskojensa tunnetumpien teosten varjoon.

Wildfell Hallin asukas alkaa siitä, kun herrasmiesmaanviljelijä Gilbert Markhamin naapuriin, vanhaan ja kylmään Wildfell Hallin linnaan muuttaa kaunis ja salaperäinen Helen Graham pienen poikansa kanssa. Helenin salaperäinen menneisyys herättää Gilbertin kiinnostuksen, ja lähes puolet kirjasta viekin Helenin päiväkirja, jonka hän antaa Gilbertille luettavaksi, kertoakseen elämäntarinansa. Helenin päiväkirja on synkkää ja surullista luettavaa. Se alkaa vuosien takaa, Helenin ollessa vielä nuori ja onnellinen, ja kertoo alusta lähtien tarinan tämän elämästä hirviömäiseksi muuttuvan aviomiehen kanssa. 

Kirja on ollut aikanaan feministinen kannanotto siihen, onko naisella oikeus jättää aviomiehensä tullessaan kaltoin kohdelluksi. Itse tätä lukiessani tulin välillä niin vihaiseksi, että sain lähes kyyneleet silmiini. Vaikka nykypäivänä meillä länsimaissa onkin naisina oikeus erota ja saada oikeutta, on silti joissakin maailman kolkissa vielä lähes sama tilanne, kuin tässä 1800-luvun kirjassa. Ja se on aika järkyttävää.

Kirjana Wildfell Hallin asukas on siis varsin synkkä, ei todellakaan mikään romanttinen hömppä, kuten aluksi hieman oletin. Pidin tästä kirjasta kuitenkin, kunhan pääsin kunnolla alkuun. Teksti oli mielestäni välillä hyvinkin hidaslukuista, jostain syystä varsinkin niissä osissa, joissa Gilbert toimi kertojana. Verratessani esimerkiksi Kotiopettajattaren romaaniin, tuntui kieli minusta hyvin paljon vanhahtavammalta, mutta tietysti kirjailijoiden eri tyylien lisäksi suomennoksella (ja suomentamisvuodella) voi olla hyvinkin suuri rooli tässä. Kirja on myös hyvin uskonnollinen ja päähenkilö Helen todella hurskas ja välillä ärsyttävänkin täydellinen, mitä moni nykyajan lukija saattaa vierastaa. Yritin itse lukea tätä sillä ajatuksella, että kirja edustaa aikaansa, 1800-lukua, jolloin uskonto luonnollisestikin oli nykyistä suuremmassa osassa myös kirjallisuudessa.

Loppujen lopuksi nautin tämän lukemisesta, ja mietin juuri, että voisin ottaa loman tavoitteeksi katsoa tästä myös 1996-vuonna tehdyn BBC:n minisarjan, joka näyttäisi löytyvän kirjaston hyllystä dvd:nä.

Oma arvosanani: ♛ ♛ ♛½

Löytyykö muita Brontën sisarusten kirjoja, (erityisesti Wildfell Hallin) lukeneita, mitä mieltä olette? :)